Paavo Forsblom

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paavo Birger Forsblom (12. huhtikuuta 1917 Porvoo21. syyskuuta 2001) oli yrittäjä ja yritysjohtaja, joka sai liikenneneuvoksen arvon.[1]

Forsblom oli osuuskaupan harjoittelija Pornaisissa 1933 ja sitten varastonhoitaja osuuskaupassa Orimattilassa ja sai molemmissa perehtyä kuljetusalaan. Talvisotaan ja jatkosotaan hän osallistui viestimiehenä ja autonkuljettajana. Forsblom perusti ensimmäisen linja-autoyrityksensä sodan jälkeen 1947, liikennöimään Pornaisten ja Helsingin välillä, ja muutti sen Pornaisten Linja -osakeyhtiöksi 1953. Vuonna 1957 Forsblom, Paavo Koskinen ja Toivo Lehtikari perustivat Lähilinjat-yhtiön, johon Pornaisten Linja sulautui 1964 ja josta tuli 1967 Forsblomin perheyritys. Vuonna 1998 yhtiö myytiin Koiviston Autolle. Forsblomin johdossa Lähilinjat oli kasvanut huomattavasti ja ryhtynyt harjoittamaan myös tilausajoja, hän oli työpaikka- ja koululaiskuljetusten edelläkävijöitä Suomessa. Forsblom perehtyi myös laajasti linja-autojen valmistukseen ja kaupunkiliikenteeseen ulkomailla ja antoi asiantuntijalausuntoja suomalaisille autokoritehtaille linja-autojen käytöstä ja kehittämisestä.[1]

  1. a b Biografia-sampo: Paavo Forsblom Viitattu 19.9.2021.