Patrick Müller

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Patrick Müller

Patrick Müller (s. 17. joulukuuta 1976, Geneve, Sveitsi) on sveitsiläinen jalkapalloilija, joka pelasi ammattilaisena 1995–2010. Pelipaikaltaan hän oli keskuspuolustaja.

Müller aloitti uransa FC Meyrinin juniorijoukkueessa. Aikuisten sarjassa hän debytoi Sveitsin Nationalliga A:n Servette FC:ssä vuonna 1995. Seuraavaksi hän siirtyi 1998 Grasshopper-Club Zürichiin, jonka jälkeen vuonna 2000 Ranskan Ligue 1:n Olympique Lyonnais'hen. Lyonissa Müller toimi joukkueen kapteenina. Hän voitti Ranskan mestaruuden 2002, 2003 ja 2004. Kaudella 2004–2005 hän pelasi Espanjan Primera Divisiónissa RCD Mallorcassa, kunnes siirtyi 7. tammikuuta 2005 FC Baseliin. Samana vuonna Müller juhli Baselin kanssa Sveitsin mestaruutta. Tammikuussa 2006 hän siirtyi takaisin Olympique Lyonnais'hen. Hän kuului kolme peräkkäistä Ranskan mestaruutta voittaneeseen joukkueeseen, mutta pelasi tuona aikana vain 23 pääsarjaottelua. Elokuussa 2008 hän siirtyi Monacoon, jossa päätti uransa kaksi vuotta myöhemmin.[1][2]

Müller pelasi Sveitsin jalkapallomaajoukkueessa vuosina 1998–2008 yhteensä 81 maaottelua, joissa teki kolme maalia. Hän pelasi Portugalin EM-kisoissa 2004, Saksan MM-kisoissa 2006 ja Sveitsin & Itävallan EM-kilpailuissa 2008 Sveitsin kaikki kymmenen ottelua.[1][2]

  1. a b Patrick Müller Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. a b Müller, Patrick national-football-teams.com. Viitattu 28.11.2015. (englanniksi)