Paulina Guba

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Paulina Guba vuonna 2021.
Paulina Guba vuonna 2021.
Maa:  Puola
Naisten yleisurheilu
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2018 kuulantyöntö

Paulina Guba (s. 14. toukokuuta 1991) on puolalainen kuulantyöntäjä. Hän voitti kuulantyönnön Euroopan mestaruuden vuoden 2018 EM-kilpailuissa Berliinissä tuloksella 19,33. Hän on sijoittunut EM-kilpailuissa lisäksi kymmenenneksi 2012 ja 11:nneksi 2016. MM-kilpailuissa hän oli kymmenes 2019 ja yhdestoista 2015. Hän on karsiutunut loppukilpailusta olympialaisissa 2016 ja 2020, MM-kilpailuissa 2017 ja EM-kilpailuissa 2022. Sisäratojen MM-kilpailuissa hän sijoittui viidenneksi 2018 sekä EM-kilpailuissa viidenneksi 2015 ja kuudenneksi 2017. Guba osallistui kahdesti kesäuniversiadeihin, saavuttaen hopeaa vuonna 2015 ja pronssia vuonna 2017. Puolan mestaruuden hän on urallaan voittanut ulkoradoilla yhdeksän ja sisäradoilla seitsemän kertaa.[1][2]

Ennätyksekseen Guba on työntänyt tuloksen 19,38 metriä vuonna 2018.[1][2]

  1. a b Paulina Guba Kansainvälinen yleisurheiluliitto. Viitattu 24.7.2022. (englanniksi)
  2. a b Paulina Guba Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)