Paulina Maciuszek

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paulina Maciuszek (s. 2. syyskuuta 1985) on puolalainen uransa lopettanut maastohiihtäjä.[1]

Maciuszek kilpaili maastohiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Bormiossa maaliskuussa 2008 sijoittuen vapaan hiihtotavan sprintissä 62:nneksi. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti joulukuussa 2010 La Clusaz'n 15 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailussa, jossa hän sijoittui 21:nneksi. Parhaimmillaan hän on sijoittunut maailmancupissa sijalle 19 Szklarska Poręban 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa tammikuussa 2014.[1]

Liberecin MM-kilpailuissa 2009 Maciuszek sijoittui Puolan viestijoukkueen mukana kuudenneksi. Oslon MM-kilpailuissa 2011 hän oli Puolan viestijoukkueen mukana kahdeksas. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän oli Puolan viestijoukkueen mukana yhdeksäs sekä sijoittui 15 kilometrin yhdistelmäkilpailussa 28:nneksi. Vancouverin olympialaisissa 2010 Maciuszek sijoittui 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtökilpailussa 28:nneksi.[1]

Maciuszek lopetti uransa maastohiihtäjänä joulukuussa 2014.

  1. a b c Paulina Maciuszek Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)