Pavel Kadeřábek

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pavel Kadeřábek vuonna 2014.

Pavel Kadeřábek (s. 25. huhtikuuta 1992 Praha) on tšekkiläinen jalkapalloilija, pelipaikaltaan pääasiassa oikea laitapuolustaja. Hän edustaa Saksan Bundesliigassa pelaavaa Hoffenheimia. Hän on kuulunut Tšekin maajoukkueen vakiokokoonpanoon vuodesta 2014.[1]

Kadeřábek kuului kotimaassaan Sparta Prahan joukkueeseen mutta pelasi ensimmäiset pääsarjaottelunsa syksyllä 2011 ollessaan lainalla Viktoria Žižkovin joukkueessa. Pelattuaan Tšekissä 87 pääsarjaottelua ja tehtyään niissä 11 maalia hän siirtyi kesällä 2015 saksalaisseura Hoffenheimiin. Kuuden bundesliigakautensa aikana hän on pelannut 158 liigaottelua ja tehnyt niissä seitsemän maalia.[1]

Kadeřábek pelasi kymmeniä otteluita Tšekin eri juniorimaajoukkueissa, muun muassa alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2011, kun Tšekki saavutti hopeaa. Tšekin A-maajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran toukokuussa 2014 vierasottelussa Suomea vastaan. EM-kilpailuissa 2016 hän pelasi täyden ajan joukkueensa kaikissa kolmessa ottelussa. Kesän 2021 EM-kilpailuissa hän pelasi voitokkaan neljännesvälierän Alankomaita vastaan alusta loppuun mutta ei saanut muissa otteluissa peliaikaa. Kesän 2021 EM-kilpailujen päättyessä hän on pelannut 48 maaottelua, joissa hän on ollut 40 kertaa avauskokoonpanossa. Hän on tehnyt maalin marraskuussa 2014 EM-karsintaottelussa Islantia vastaan, lokakuussa 2015 EM-karsintaottelussa Alankomaita vastaan ja maaliskuussa 2018 ystävyysottelussa Kiinaa vastaan.[1]


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.