Pekingin ilmailu- ja avaruusmuseo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Museon sisäänkäynti.

Pekingin ilmailu- ja avaruusmuseo (kiin.: 北京航空航天博物馆; pinyin: Běijīng hángkōng hángtiān bówùguǎn) sijaitsee Pekingissä Haidianin kaupunginosassa. Sitä suurempi Kiinan ilmailumuseo sijaitsee 60 kilometrin päässä kaupungista Kiinan muurin suuntaan.

Museo liittyy Kiinan ilmailuteollisuusyhdistykseen. Se sijaitsee Pekingin ilmailu- ja avaruustekniikan yliopiston kampuksella. Vuonna 1985 perustettu ja 25. lokakuuta 1986 yleisölle avattu museo on Kiinan ensimmäinen ilmailumuseo, joka alun perin koottiin vain opiskelijoita varten.

Sen näyttelytilat ovat kooltaan 9 700 m2. Hallitiloja on 600 m2. Esillä on pääosin kiinalaisia lentokoneita, mutta myös lentokonemoottoreita, kiinalainen (?) the models Thunderbolt 2-ohjus ja mallinen kiinalaisesta tietoliikennesatelliitista vuodelta 1984.

Näyttely kuvaa Kiinan ilmailuteollisuuden kehityksen. Näyttelyyn kuuluu myös ultrakevyitä lentokoneita, Bee No. 2, Bee No. 3 ja Umbrella Wing No. 5. Yhdessä näyttelyhallissa on savukaasulla virtausmekaniikkaa demonstroiva tuulitunneli.

Näyttelyyn kuluu myös amerikkalaisia lentokoneita, P-51 Model Wild Horse, P-47 Lightning, P-61 Black Widow, C-47 (DC-3) ja Model AT-6. Neuvostoliittolaisia koneita ovat IL-14, BO-2 (?), TU-2, IL-10, LA-9 ja LA-11, JAK-11, JAK-17 ja JAK-18.

Kiinassa valmistettuja koneita ovat Jian-7 (MiG-21), Jian-6 (MiG-19), MiG-17, MiG-15 ja MiG-15 BIS, MiG-9 ja miehittämätön tiedustelukone 147H.

Erityisen harvinaisiin museokoneisiin kuuluvat Mosquito ja P-61.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]