Peränkylä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Peränkylä
Kartta
Peränkylä

61°19′19″N, 21°39′54″E

Valtio Suomi
Maakunta Satakunnan maakunta
Kunta Eurajoki
Väestö
Väkiluku (2009) 217[1]

Peränkylä on kylä Eurajoella, entisen Luvian kunnan alueella. Se on vanhana merenlahden kylänä merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Se perustettiin Luvianlahden rannalle, mutta kylä sai huomattavasti lisää peltomaata, kun lahti kuivatettiin 1900-luvulla.

Sijainti ja maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peränkylä sijaitsee Eurajoen kunnassa noin neljä kilometriä etelään Luvian kirkonkylästä. Peränkylään kuuluu laaja kyläalue, jonka halkaisee valtatie 8. Kylässä virtaavat Korvenoja ja Mikolanoja, jotka yhdistyvät Pinkjärvestä alkunsa saavaan Harjajuopaan ja laskevat Selkämereen.[1]

Peränkylä on määritelty kuuluvaksi Suomen merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Museovirasto pitää sitä ainutlaatuisena merenlahden vanhana kylänä. Vanha-Esko-, Mäki-Esko- ja Uusi-Seppä-nimisten maatilojen muodostavat ainutlaatuiset maamerkit viljelysmaisemaan. Päärakennukset ovat 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta.[2]

Peränkylä ja viereinen Mikola ovat Luvian korkeimmalla kohdalla, ja ne ovatkin todennäköisesti olleet alueet, joille on tullut ensimmäisenä asutusta. Peränkylän alueella on asuttu tai sitä on käytetty kalastukseen jo 300–400-luvuilla. Peränkylä on varhaisissa kirjallisissa maininnoissa esiintynyt muun muassa nimillä Peräby, Päreby ja Perä.[1] Peränkylä sai vakituisen asutuksen myöhäiskeskiajalla. Kylässä oli kaksi taloa 1560-luvulla.[2] Peränkylän kantatiloja ovat Esko, Seppä ja Sahari.[1]

Peränkylän kehitykseen vaikutti merkittävästi Luvianlahden kuivatus, joka toi kylään huomattavasti lisää peltomaata. Lahti kuivatettiin kahdessa vaiheessa 1917–1923 ja 1948–1954.[2]

Peränkylän koulu perustettiin vuonna 1896, ja sille vuokrattiin tontti vuonna 1897. Uusi koulu vihittiin käyttöön vuonna 1959.[1] Koulu päätettiin sulkea vuonna 2010.[3] Peränkylän Pinkjärvenojan Sahankoskessa puolestaan toimi Luvian Sähköosakeyhtiö. Se oli perustettu 1918, ja se lakkautettiin vuonna 1945, kun Luvian sähköverkko siirtyi Porin Voimalle. Peränkylässä on toiminut myös paperossitehdas ja kellovalimo.[1]

  1. a b c d e f Peränkylän kyläsuunnitelma 2009–2016 Docplayer.fi. Viitattu 14.12.2019.
  2. a b c Peränkylä 22.12.2019. Museovirasto. Viitattu 14.12.2019.
  3. Luvia lakkauttaa Peräkylän koulun YLE Uutiset. 21.4.2012. Yleisradio. Viitattu 14.12.2019.