Peter McNeeley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Peter "Hurricane" McNeeley (s. 6. lokakuuta 1968 Boston, Massachusetts) on yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä. Peter McNeeley on nyrkkeilijä Tom McNeeleyn poika.

McNeeleyn ammattilaisuransa alkoi 23. elokuuta 1991 kohtaamisella Van Dorseyn kanssa. Ottelu päättyi tyrmäysvoittoon ensimmäisessä erässä. Tämän jälkeen McNeeley kohtasi Fabian Arroyon, jonka hän myös tyrmäsi ensimmäisessä erässä. Vuonna 1991 McNeeley otteli kaikkiaan kolme ottelua voittaen niistä jokaisen ensimmäisessä erässä. Saatuaan näin hyvän alun uralleen, hän jatkoi rohkeasti uraansa vuonna 1992 tyrmäten Phil Princen ensimmäisessä erässä.

Seuraavaksi McNeeley kohtasi Jesus Rohenan, joka myös uuvahti ensimmäisessä erässä hänen iskujensa edessä kumoon. Tämän jälkeen oli Jerry Arentzen vuoro tulla tyrmätyksi niin ikään ensimmäisessä erässä. John Basil Jacson selvisi täydet neljä erää McNeeleyn kanssa käymästään kamppailusta. Jimmy Harrison hävisi McNeeleylle kahdesti vuonna 1992. Van Dorseyn hän kaatoi kolmasti ensimmäisen erän aikana maahan, ja sai näin uralleen ensimmäisen TKO-voiton. Shawn Bryant hävisi myöhemmin samana vuonna hänelle tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä. Sitten hän kohtasi Lorenzo Pooren jonka hän tyrmäsi toisessa erässä. Tämän jälkeen McNeeley kohtasi Jim Harrisonin, jonka hän voitti 6 erän jälkeen pistein. Vuosi 1993 McNeeleyltä sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Ensimmäisellä kierroksella hän tyrmäsi Ron Drinkwaterin 1.erässä. Toisella kierroksella Jesus Rohena hävisi toisessa erässä kolmen lattiaanlyönnin jälkeen. John Jacson kesti McNeeleytä vastaan 5 erää, häviten kolmen lattiaanlyönnin jälkeen. Phil Prince ei menestynyt vieläkään hyvin McNeeleytä vastaan, vaan hävisi ensimmäisessä erässä tyrmäyksellä. Mark Machain selvisi 7 erää McNeeleytä vastaan, mutta hävisi lopulta tyrmäyksellä. Miguel Rosa ei pärjännyt alkuunkaan, vaan hävisi tyrmäyksellä toisessa erässä. Roberto Perez hävisi 3 lattiaanlyönnin jälkeen McNeeleylle 3. erässä. Juan Quintana hävisi McNeeleylle 8 erän kamppailun jälkeen pistein.

McNeeleyn uran kuuluisin kamppailu oli 19. elokuuta 1995, jolloin hän kohtasi juuri vankilasta päässeen Mike Tysonin. McNeeley löi vastustajaansa minkä kerkesi, mutta ei mahtanut vahvemmalleen mitään. Tyson tyrmäsi hänet jo ottelun ensimmäisessä erässä.

Viimeisessä ottelussaan McNeeley hävisi brutaalisti ensimmäisessä erässä kovaiskuiselle Mike Bernandrolle vuonna 2001. Tämän jälkeen hän lopetti nyrkkeilemisen.

  • Peter McNeeley otteli urallaan yhteensä 54 nyrkkeilyottelua, joista hän voitti 47 (36 tyrmäyksellä).
  • Hänen voittoprosenttinsa oli 87%
  • Tyrmäysprosentti oli 66%
  • Keskimäärin hän vietti kehässä 2,7 erää ottelua kohti
  • Ensimmäisen erän tyrmäyksiä hänelle kertyi 25 kappaletta
  • Ensimmäisen erän tyrmäysprosenssi oli 46%
  • McNeeley oli oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein orthodox

Elämä nyrkkeilyuran jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

McNeeley on aktiiviuransa jälkeen jatkanut nyrkkeilyn parissa opettajana. Nyrkkeilyuransa jälkeen McNeeley on luisunut alamäkeä. Hän joutui pidätetyksi Yhdysvaltain Massachusettsissa heinäkuussa 2006 ajettuaan auton tieltä ulos huumeiden vaikutuksen alaisena.[1]

Joulukuussa 2007 McNeeleystä tuli isä.[2]

  1. Boxrec.com 2006. Boxrec.com. Viitattu 12.2.2009.
  2. Inside Track — The Hurricane Is A Dad 2007. Peter McNeeley. Viitattu 12.2.2009.