Peter von Biron

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maalaus Peter von Bironista vuodelta 1781.

Peter von Biron (15. helmikuuta 172413. tammikuuta 1800) oli Kuurinmaan herttuakunnan viimeinen herttua. Hän hallitsi vuosina 1769–1795.

Von Biron syntyi Jelgavan (saks. Mitau) kaupungissa, joka oli tuolloin herttuakunnan hallinnollinen keskus. Hän oli Ernst Johann von Bironin ja Benigna von Trothan lapsi. Hänestä tuli Kuurinmaan herttua isänsä jälkeen vuonna 1769. Hän kuitenkin luovutti vuonna 1795 kaiken vallan ja hänelle henkilökohtaisesti kuuluneet maat Venäjän keisarille. Vuonna 1796 hän sai korvaukseksi luovuttamistaan maista 100 000 taaleria. Rahoilla hän osti palatsin Berliinin pääkadun Unter den Lindenin varrelta ja myöhemmin linnan, joka sijaitsi nykyisen Tierpark Berlinin kohdalla. Vuonna 1786 hän osti Żagańin herttuan arvon eräältä tšekkiläiseltä ylimystösuvulta. Vuonna 1800 hän kuoli puolalaisessa Jeleniówin pikkukaupungissa.

Peter von Biron oli aluksi kahdessa lapsettomassa suhteessa, mutta naituaan baltiansaksalaisen Dorothea von Medemin vuonna 1779 hän sai yhteensä kuusi lasta, joista kaksi kuoli synnytyksessä. Lapset olivat: