Poldark (kirjasarja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Poldark on Winston Grahamin kirjoittama historiallinen kirjasarja, jonka 12 romaania julkaistiin vuosina 1945–1953 ja 1973–2002. Ensimmäiset seitsemän romaania sijoittuvat 1700-luvulle ja loput viisi romaania 1800-luvulle ensimmäisten romaanien henkilöhahmojen jälkeläisten elämään. Graham kirjoitti ensimmäiset neljä Poldark-kirjaa 1940- ja 1950-luvuilla. Näitä seurasi pitkä tauko, jonka jälkeen Graham julkaisi viidennen kirjan, The Black Moon, vuonna 1973. Kahdestoista ja viimeinen kirja julkaistiin vuonna 2002, vuosi ennen Grahamin kuolemaa.

Kirjojen päähenkilö, kapteeni Ross Poldark palaa Yhdysvaltain vapaussodasta kotiinsa pieneen kaivoskylään Cornwallissa, Englannissa. Kaikki ovat kuvitelleet Rossin kuolleen sodassa, ja hänen rakastettunsa Elizabeth on kihlautunut Rossin serkun Francisin kanssa. Poissaolon aikana Rossin isä on kuollut ja jättänyt perheen tilukset ja liikeasiat rempalleen. Ross ei aio luovuttaa vaan haluaa elvyttää isältään perimänsä kaivoksen. Hän nai Demelza Carnen, köyhän tytön, ja alkaa vähitellen toipua Elizabethin menetyksestä. Rossin menestyksen tiellä on hänen arkkivihollisensa, pankkiiri George Warleggan, joka yrittää kaikin keinoin päästä eroon Rossista.

# Alkuperäinen nimi Kirjan tapahtumat Julkaistu 1. suomennos 2. suomennos
1. Ross Poldark 1783–87 1945 Ross Poldark – Nuoren miehen tie (1977) Poldark – Kapinallinen (2016)
2. Demelza 1788–90 1946 Demelza (1981) Poldark – Demelzan laulu (2016)
3. Jeremy Poldark 1790–91 1950 Jeremy Poldark (1981) Poldark – Syytetty (2017)
4. Warleggan 1792–93 1953 Poldark – Vastatuulessa (2017)
5. The Black Moon 1794–95 1973 Poldark – Musta kuu (2017)
6. The Four Swans 1795–97 1976 Poldark – Neljä joutsenta (2018)
7. The Angry Tide 1798–99 1977 Poldark – Vihan vuorovedet (2019)
8. The Stranger from the Sea 1810–11 1981 Poldark – Muukalainen mereltä (2019)
9. The Miller's Dance 1812–13 1982 Poldark – Tanssiinkutsu (2020)
10. The Loving Cup 1813–15 1984 Poldark – Rakkauden malja (2020)
11. The Twisted Sword 1815 1990 Poldark – Kaksiteräinen miekka (2021)
12. Bella Poldark 1818–20 2002 Poldark – Laululintu (2022)

Televisioversiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

BBC tuotti kirjasarjan seitsemästä ensimmäisestä kirjasta televisiosarjan Poldark, jota esitettiin vuodesta 1975 vuoteen 1977. Ross Poldarkia näytteli Robin Ellis ja Demelza Poldarkia Angharad Rees.

HTV tuotti vuonna 1996 televisioon pilottijakson nimellä The Stranger from the Sea, jonka oli käsikirjoittanut Robin Mukherjee. Ross Poldarkia näytteli John Bowe ja Demelza Poldarkia Mel Martin. Pilottijakso saavutti epäsuosion fanien keskuudessa, eikä sarjaa jatkettu pilottijakson jälkeen.

BBC:n uusi versio Poldark alkoi vuonna 2015. Sarja saavutti suuren suosion, ja toinen tuotantokausi alkoi vuonna 2016, kolmas vuonna 2017, neljäs vuonna 2018 ja viides vuonna 2019. Ross Poldarkia näyttelee Aidan Turner ja Demelza Poldarkia Eleanor Tomlinson. Myös alkuperäisen 1970-luvun Poldark-sarjan päätähti Robin Ellis nähdään sarjassa tohtori Halsen roolissa.