Porosuo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Porosuo on Sourunsalossa Iisalmessa sijaitseva kylä.[1] Kylä sijaitsee 12 kilometriä Iisalmen eteläpuolelle Pielavedelle menevän tien varressa. Pohjoinen puoli alkaa Pielavedelle menevästä tiestä, noin 9 kilometriä Iisalmen keskustasta. Kylän eteläinen puoli päättyy Kotikylään.

Porosuo-nimen alkuperästä ei olla varmoja. Kylällä arvellaan olleen joskus poroja. Peltojen raivausten yhteydessä kaivettiin esille paljon hiiltyneitä puita. Alueella on riehunut joskus metsäpalo, joka poltti puut poroksi. Siitäkin olisi voitu johtaa paikan nimeksi Porosuo.lähde?

Asutus on syntynyt 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa veteraanien voimin. Monet tilat ovat olleet niin sanottuja kylmiä tiloja. Osa väestöstä on savolaisia ja osa Karjalan evakkoja, lähinnä Suistamon pitäjän alueelta. Suurin osa asukkaista saa toimeentulonsa muualta kuin maa- ja metsätaloudesta. Kylä on kytketty Iisalmen vesijohtojärjestelmään. Jätevedet johdetaan Iisalmen jätehuoltojärjestelmään.lähde?

Porosuolla sijaitsee Kakkisenlampi[2].

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.