Raed Salah

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Raed Salah
Raed Salah vuonna 2010.
Raed Salah vuonna 2010.
Henkilötiedot
Syntynyt1958
Umm al-Fahm
Kansalaisuus Israel
Titteli Umm al-Fahmin pormestari
1989–2001
Muut tiedot
KoulutusHebronin yliopisto

Raed Salah (s. 1959) on israelilainen arabitaustainen islamilaisena liikkeenä tunnetun järjestön johtohahmo. Salah tunnetaan etenkin palestiinalaisten asian ajamisesta ja Umm al-Fahmin entisenä pormestarina.

Salahin liikettä on syytetty esimerkiksi Hamasin tukemisesta ja se kiellettiin vuonna 2015. Salah on saanut myös useita vankeustuomioita Israelissa.

Raed Salah syntyi vuonna 1958 Umm al-Fahmissa Israelissa. Hän on Israelin arabi. Umm al-Fahm oli jäänyt Israelin puolelle rajaa maan itsenäistyessä.[1] Salahin isä ja kaksi veljeä olivat poliiseja.[2]

Salah opiskeli vuosina 1977–1980 islamilaista lakia Hebronin yliopistossa. Myöhemmin hän liittyi Israelin islamilaiseen liikkeeseen. Liike oli Muslimiveljeskunnan israelilainen haara. 1980-luvulla liike noudatti väkivallatonta politiikkaa perustaen esimerkiksi kouluja, moskeijoita ja muita hyväntekeväisyystoimia.[2]

Raed Salah valittiin vuonna 1989 Umm al-Fahmin pormestariksi. Islamilainen pormestari oli uusi ilmiö ennen kommunistien tukialueena tunnetussa kaupungissa. Hamasin kasvun ja Oslon rauhanneuvottelujen myötä islamilainen liike hajaantui sisäisesti. Hän vastusti Palestiinalaishallinnon perustamiseen johtaneita neuvotteluja, kun taas islamilaisen liikkeen perustaja Abdullah Nimr Darwish kannatti neuvotteluja. Israelin viranomaiset ovat sittemmin syyttäneet Salahia Hamasin tukemisesta. Saleh vastusti myös islamilaisen liikkeen osallistumista vaaleihin ja liike jakautui kahtia virallisesti vuonna 1996. Salahin johtama liike tuli tunnetuksi järjestön pohjoisena haarana.[2]

Salah valittiin uudestaan pormestariksi vuosina 1993 ja 1997. Vuonna 2001 hän jättäytyi virastaan keskittyäkseen palestiinalaisten edun ajamiseen.[1] Salah alkoi pitää mielenosoituksia Al-Aqsan moskeijan puolesta, jonka tuhoamisen suunnittelusta hän syytti Israelin valtiota. Salahin johdolla mielenosoittajat perustivat kaksi moskeijaa Temppelivuorelle historiallisiin tiloihin, jotta estettäisiin Israelia perustamasta synagogia vastaaviin tiloihin.[2] Hän kampanjoi myös vuonna 1948 Palestiinasta paenneiden palestiinalaisten paluuoikeuden puolesta[1] ja hänen johtamansa liike tukee myös arabikristittyjä esimerkiksi kunnostamalla kirkkoja. Yhden arvion mukaan noin puolet arabimuslimeista ja kolmannes arabikristityistä Israelissa kannatti Salahin liikettä.[2]

Salah sai matkustuskiellon ulkomaille vuonna 2002[1] ja vuonna 2003 kahden vuoden vankeustuomion rahan välityksestä Hamasille Gazan kaistalle. Häntä syytettiin myös yhteyksistä Iraniin. Salahin pohjoinen islamilainen liike kiellettiin vuonna 2015.[2] Salahin kannattajat ovat puolestaan syyttäneet Israelia esimerkiksi murhayrityksestä vuonna 2000, jolloin israelilaiset turvallisuusjoukot ampuivat häntä päähän.[1] Heinäkuussa 2020 Salah sai 28-kuukauden vankeustuomion oikeuden katsottua hänen antaneen puheita kahden poliisin Temppelivuorella vuonna 2017 murhanneiden asemiesten puolesta.[3]

  1. a b c d e Sheikh Raed Salah: Profile of pro-Palestinian activist BBC News. BBC. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f Dov Lieber: The rise of Raed Salah, Israel’s Islamist leader who wants Jerusalem at the heart of a caliphate The Times of Israel. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  3. Court upholds incitement conviction for Islamist preacher Raed Salah The Times of Israel. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)