Reaaliaikainen suoratoisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Reaaliaikainen suoratoisto eli livestriimaus[1] tai suoralähetys tarkoittaa sitä, että videokuvaa lähetetään verkossa suorana lähetyksenä katsojalle suoratoistopalvelun kautta. Useat suositut sosiaalisen median sivustot, kuten Facebook, Instagram ja YouTube, ovat ottaneet käyttöönsä reaaliaikaisen suoratoiston mahdollisuuden.[2] Livestriimaus on hyvin suosittua tietokonepelaajien keskuudessa, esimerkiksi pelien livestriimaamiseen keskittynyt suorapalvelusivusto Twitch kerää päivittäin yli 15 miljoonaa kävijää.[3]

Livestriimauksen suosio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2016 loppuun mennessä yhdysvaltalaisista 18–35-vuotiaista 63 % oli katsonut vähintään kerran livestriimivideota. Samasta ikäryhmästä 42 % oli itse lähettänyt livestriimiä.[2] Suomessa 10–29-vuotiaista yli kolmannes seuraa pelaamiseen liittyviä livestriimejä aktiivisesti.[4] Livestriimauksen suosion taustatekijänä pidetään sen vuorovaikutteisuutta. Katsojat voivat osallistua lähetykseen esimerkiksi kommentoimalla, joskin suoran lähetyksen vaikutuksena jo pelkkä passiivinen katsominenkin voi antaa tunteen omasta osallisuudesta. Suosiota selittää myös livestriimauksen rajattomuus: sitä voi harrastaa missä tahansa, ja se onkin suosittua ajanvietettä esimerkiksi bussimatkoilla. Viime aikoina livestriimaus on laajentunut asiakaspalvelutarkoituksiin. Yritykset voivat lähettää reaaliaikaisia suoratoistolähetyksiä, joissa asiantuntija vastaa katsojien reaaliaikaisesti lähettämiin kysymyksiin.[2]

Reaaliaikaisen suoratoiston palveluntarjoajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosituimmat sosiaalisen median yritykset kilpailevat reaaliaikaisen suoratoiston palveluntarjoamisen alalla. Twitter julkaisi livelähetysten lähettämiseen tarkoitetun Periscope-sovelluksen keväällä 2015.[5] Facebook esitteli Facebook Live -suoratoistopalvelunsa elokuussa 2015.[6] Myös YouTubessa livestriimaus on ollut mahdollista jo vuosia.[7][8] Jättiyhtiö Amazonin omistuksessa oleva Twitch-suoratoistopalvelu kerää vuosittain satoja miljoonia pelaamisesta kiinnostuneita kävijöitä.[3]

Videopelien suoratoisto sai suosioita 2010-luvulla. Twitchin beetaversio julkaistiin kesäkuussa 2011. David M. Ewalt kutsui Twitchiä "videopelien ESPN:ksi".[9] Sivusto sai alkunsa vuonna 2007 Justin.tv:ltä.[10] Vuoden 2014 lopussa Amazon.com osti sen 970 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla.[11] Yhtenä johtavista suoratoistoalustoista Twitchillä on nyt miljoonia lähettäjiä ja lähes kaksisataa miljoonaa katsojaa.[12] Muihin videopelien suoratoistosivustoihin kuuluu mm. Smashcast.tv, joka syntyi Azubun ja Hitbox.tv:n yhdistämisen jälkeen, ja eteläkorealainen AfreecaTV. Vuonna 2015 YouTube julkaisi YouTube Gamingin, videopeleihin keskittyvän satelliittisivuston ja sovelluksen, joka on suunniteltu kilpailemaan Twitchin kanssa.[13]

Ammattimaiset striimaajat voivat ansaita kohtuullisia tuloja katsojien tilauksista ja lahjoituksesta, sekä alustamainonnasta ja e-urheiluorganisaatioiden sponsoroinnista. He ansaitsevat usein paljon enemmän striimauksista kuin turnausvoitoista. Ammattipeliturnausten yleisö on ensisijaisesti suorien lähetysten yleisö pelikenttien yleisön lisäksi. The International 2017:ta, Dota 2:n turnaus, jonka palkintopotti oli e-urheilun historian suurin, suoratoistettiin pääosin Twitchin kautta. Yli viisi miljoonaa samanaikaista katsojaa kävivät katsomassa sitä.[14]

  1. Miten striimaus pitäisi kirjoittaa? Kielitohtori.fi. Arkistoitu 8.1.2019. Viitattu 8.1.2019.
  2. a b c Livestriimaus, suora vuorovaikutussuhde suunnitellusti Dagmar.fi. Arkistoitu 8.1.2019. Viitattu 8.1.2019.
  3. a b Statistics Twitchtracker. Viitattu 8.1.2019.
  4. Pelaajabarometri 2018 Tampereen yliopisto. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 8.1.2019.
  5. Kärkkäinen, Henrik: Aiotko kokeilla hittisovellus Periscopea? Huomioi nämä 5 riskiä Digitoday. 10.12.2015. Ilta-Sanomat. Viitattu 8.1.2019.
  6. Facebook Live Social Media Live Streaming The Guardian. Viitattu 8.1.2019.
  7. Youtube Live puhelimella Kuulu.fi. Viitattu 8.1.2019.
  8. Brian Zeng: 10 Reasons To Use YouTube Live Streaming PONBEE. Viitattu 20.1.2021.
  9. The ESPN Of Video Games www.forbes.com. Viitattu 27.8.2023.
  10. Video Game Streaming: From Experiment to Thriving Business cinema8.com. Viitattu 27.8.2023.
  11. Amazon to Buy Video Site Twitch for $970 Million www.wsj.com. Viitattu 27.8.2023.
  12. Behind the Streams: The Off-Camera Labour of Game Live Streaming journals.sagepub.com. Viitattu 27.8.2023.
  13. Google launches YouTube Gaming to challenge Amazon-owned Twitch www.theguardian.com. Viitattu 27.8.2023.
  14. The International 2017 reached 5m peak concurrent viewers www.gamesindustry.biz. Viitattu 27.8.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]