Ronnie Österberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ronnie Österberg vuonna 1969. (Valokuva Alvar Kolanen.)

Ronald ”Ronnie” Österberg (15. tammikuuta 1948 Turku6. joulukuuta 1980 Espoo) oli suomalainen rockrumpali. Hänet tunnetaan erityisesti yhtyeistä Wigwam ja Blues Section, mutta hän soitti myös monissa muissa yhtyeissä studio- ja kiertuerumpalina.

Ronnie Österberg soitteli kitaraa ja leikkirumpuja noin kymmenvuotiaasta, kunnes osti itselleen rummut 14–15-vuotiaana. Hän liittyi yhtyeeseen nimeltä The Fighters, joka sijoittui kärkisijoille vuoden 1963 bändikilpailuissa Helsingin Messuhallissa. Yhtyeen kitaristi oli The Soundsin kitaristin pikkuveli, joten monet esiintymiset hoidettiin maan parhaisiin kuuluvalla Soundsien laitteistolla. Noin vuoden jälkeen Österberg alkoi lyhyiden vierailujen (muun muassa Jim Pembroken Pems) koota ympärilleen uutta yhtyettä, josta syntyi Jim & The Beatmakers. Laulusolistina toimi Fightersien Ralle ”Jim” Wikström, kitaristeina veljekset Seppo ja Kari Keurulainen. Ensimmäinen hitti syntyi Wikströmin kappaleesta ”My Only One”. Suosion myötä alkoivat kuitenkin keskinäiset ristiriidat, ja Österberg lähti yhtyeestä, josta sittemmin kehittyi Jormas. Päivätyössä sattuneesta onnettomuudesta toivuttuaan Österberg liittyi hetkeksi Soundsiin, sitten The Scaffoldsiin, jonka jäsenenä pääsi levyttämään ja kesän yli kestäneelle kiinnitykselle Tukholman vanhankaupungin klubeille. Pian Österberg yllättäen myi rumpunsa ja liftasi Pariisiin, jossa vietti aikaa kunnes hänet karkotettiin oleskeluluvan määräajan ylittämisestä. Heti Suomeen palattuaan hän sai työtarjouksen Eero Raittisen The Boys -yhtyeestä, josta sittemmin tuli The Islanders. Yhtye toimi Dannyn taustayhtyeenä, keikkoja riitti ja soittokokemusta karttui. Islandersin jälkeen vuorossa oli Blues Section, josta sitten kehittyi Wigwam. Blues Sectionin aikoina hän soitti myös muun muassa Eero Koivistoisen albumilla Valtakunta ja M. A. Nummisen Suomen Talvisota 1939–1940 -projektissa.[1]

Blues Sectionista Wigwamiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1967–1968 toiminut Blues Section oli monien mielestä ensimmäisiä kansainväliselle musiikilliselle tasolle yltäneitä suomalaisia rockyhtyeitä. Blues Sectionin hajottua uusi progressiivista rockia esittänyt Wigwam-yhtye rakentui Österbergin, basisti Mats Huldenin ja kitaristi Nikke Nikamon ympärille. 1970-luvun alussa Wigwam nousi oman aikansa ehkä merkittävimmäksi suomalaiseksi rockyhtyeeksi, joka herätti huomiota ulkomaillakin. Wigwamin nousua vauhditti Ruotsalaisen teatterin esittämä versio rock-musikaalista Hair, jossa yhtye toimi säestäjänä.

Yritys laulajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun lopulla Ronnie Österberg esiintyi laulajana kahdella singlejulkaisulla, joilla esiintyi taiteilijanimellä "Ronnie". Niiden julkaisu liittyi levy-yhtiö Love Recordsin pyrkimyksiin luoda uusi pop-iskelmätähti samalle yleisöryhmälle, joka 1960-luvun lopulla kuunteli esimerkiksi Dannyn ja Johnnyn tuotantoa. Österbergin laulama iskelmällinen musiikki ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti, ja tekijä itsekin vierasti laulajan roolia. Vaikka molemmilla singleillä taustabändiksi on merkitty Blues Section, yhtye soittaa vain aiemmalla kun taas jälkimmäisellä soittaa suurempi studio-orkesteri. Myöhemmän singlen A-puolen, Otto Donnerin säveltämän ja Österbergin itsensä sanoittaman kappaleen "Ei kauempaa" ovat levyttäneet myös Tapani Kansa (1970), Seppo Tammilehto (1994), Agents ja Jorma Kääriäinen (2006) sekä Vesa ja tytöt (2012).

Österbergin mielipiteitä yhtyeistään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosikki-lehti haastatteli Österbergiä vuonna 1973 tämän 25-vuotispäivän johdosta.[2] Haastattelussa Österberg sanoi, että ainoa merkittävä yhtye hänen uransa aikana olisi Wigwam. Blues Sectionista kysyttäessä hän myönsi, että se oli eri asia: Blues Section oli hänen mukaansa yhteen John Mayallin sävellykseen perustunut kokeilu, joka ei koskaan tullut valmiiksi ja lopulta hajosi jäsentensä liian eriäviin mielipiteisiin siitä, mihin suuntaan olisi lähdettävä. Jim Pembroken vaihtuminen Frank Robsoniin ei vielä haitannut, mutta Österbergin mukaan muusikkona loistava Pekka Sarmanto ei jotenkin vain pystynyt täyttämään Måns Groundstroemin jättämää aukkoa – se ”jokin” tunne puuttui. Kun Eero Koivistoinen jätti yhtyeen, oli enää päivien kysymys, ennen kuin yhtye hajosi lopullisesti.

Österberg lisäsi, että Blues Sectionin luomalle pohjalle syntyivät sitten sekä Wigwam että Tasavallan presidentti -yhtye. Muut yhtyeet, joissa Österberg oli soittanut, hän kuittasi sanonnalla ”toinen toistaan masentavampia”. Hän ei kuitenkaan erityisesti maininnut ketään – paitsi haastattelijan oikein tivatessa ohimennen Dannyn, jonka kanssa oli vihaväleissä Islandersin aikojen johdosta.

Myöhemmät vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wigwam hajosi ensimmäisen kerran vuonna 1974. Hajoaminen ei kuitenkaan osoittautunut pysyväksi, vaan yhtye kokoontui pian uudestaan toisella kokoonpanolla Österbergin jatkaessa rumpalina. Toistamiseen Wigwam hajosi vuonna 1979. Österberg soitti vuodesta 1979 Jim Pembroke Bandissa, joka kuitenkin hiipui vuoden 1980 aikana.

Vaikean diabeteksen väsyttämä Österberg teki itsemurhan hirttäytymällä kotonaan Espoossa 6. joulukuuta 1980.[3][4] Hän oli 32-vuotias. Österberg siunattiin Espoon vanhassa kirkossa 22. joulukuuta. Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin järjestettiin Helsingin Tavastia-klubilla Österbergin muistoksi hyväntekeväisyyskonsertti, jossa kerättiin rahaa Österbergin vaimon Barbron ja lasten auttamiseksi. Konsertti oli Jukka Tolosen idea, ja mukana sen järjestämisessä oli Österbergin muusikkoystäviä, kuten Måns Groundstroem, Jim Pembroke, Mats Huldén, Pedro Hietanen ja Esa Kotilainen.[5]

Singlet, joilla laulajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Österberg soittaa singlellä myös rumpuja, A-puoli on myös hänen sanoittamansa.
  • Ronnie & Blues Section: Ei kauempaa / Kun yö hyväilee (1968)
Kappaleet ovat Österbergin sanoittamia, B-puoli yhdessä Atte Blomin kanssa.
  1. Tapio Korjus: Wigwam lähikuvassa 4: Ronnie Österberg. Musa, 1972, nro 5, s. 4–6.
  2. Suosikki kevät (3?)/1973
  3. Ronnie Österberg Wigwam – Nuclear Netclub. Viitattu 7.10.2018.
  4. Meriläinen 2018, s. 363.
  5. Meriläinen 2018, s. 368.