Roomalaisten kuningas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kuninkaallisesta arvonimestä. Antiikin aikaisen Rooman kuningaskunnan hallitsijasta kerrotaan artikkelissa Rooman kuningas.

Roomalaisten kuningas (lat. rex romanorum) oli Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa käytössä ollut kuninkaallinen arvonimi.

Roomalaisten kuninkaaksi kutsuttiin 1000-luvulta alkaen henkilöä, joka oli jo valittu keisarinvaalissa Saksan kuninkaaksi (rex theutonicorum), mutta jota paavi ei ollut vielä kruunannut Roomassa valtakunnan keisariksi.[1][2][3] Keisari-nimitystä ei saanut käyttää ennen paavin suorittamaa kruunausta. Kaikkia Saksan kuninkaaksi valittuja ei lopulta kruunattu keisareiksi, mutta keisariksi saattoi tulla vain olemalla ensin Saksan kuningas.[4] Keisariksi kruunaamisen jälkeen hallitsijan viralliseksi arvonimeksi vaihtui ”roomalaisten keisari” (imperator romanorum).[1][2] Alun perin keisari Otto I ja muut saksilaisen suvun hallitsijat käyttivät ”roomalaisten kuningasta” yhtenä arvonimistään sen merkiksi, että Rooma oli vuonna 962 liitetty osaksi valtakuntaa.[3]

Vuonna 1508 keisari Maksimilian I alkoi käyttää nimikettä ”valittu roomalaisten keisari”, vaikka paavi ei ollut kruunannut häntä Roomassa. Tästä alkaen aina vuonna 1806 tapahtuneeseen valtakunnan hajoamiseen saakka keisarit alkoivat käyttää keisarin arvonimeä heti keisarinvaalin jälkeen, jolloin roomalaisten kuninkaan arvo sulautui yhteen sen kanssa.[1][4] Maksimilian I:n seuraajista ainoastaan Kaarle V kruunattiin Roomassa vuonna 1530.[4] Roomalaisten kuninkaaksi alettiin tämän jälkeen kutsua henkilöä, joka oli valittu istuvan keisarin seuraajaksi,[1][5] siis eräänlaista keisarikunnan kruununprinssiä.

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan lakkauttamisen jälkeen Ranskan keisari Napoleon I antoi vuonna 1811 vastasyntyneelle pojalleen Napoleon II:lle arvonimen Rooman kuningas.[1]

  1. a b c d e Nordisk familjebok (1916), s. 782 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 7.7.2021.
  2. a b Brian A. Pavlac & Elizabeth S. Lott: The Holy Roman Empire: A Historical Encyclopedia, s. 150. ABC-CLIO 2019. Google Books (englanniksi)
  3. a b king of the Romans (englanniksi) OxfordReference. Viitattu 7.7.2021.
  4. a b c Emperor (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.7.2021.
  5. Rooman kuningas Tietosanakirja. Osa 8, palsta 212. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1916

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]