Rosie the Riveter

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yksi miljoonista "Rosiesta" valmistamassa A-35 Vengeance-syöksypommittajaa

Rosie the Riveter (suom. niittaaja-Rosie) on henkilösymboli, joka kuvaa miljoonien yhdysvaltalaisten naisten työtä toisen maailmansodan aikana. Sodan aikana Rosie the Riveter oli propagandahahmo, jonka avulla kannustettiin naisia osallistumaan Yhdysvaltojen sotaponnisteluihin. Sittemmin hahmo on toiminut erilaisten tasa-arvo- ja feminististen liikkeiden ikonina.

Noin kuusi miljoonaa yhdysvaltalaista naista siirtyi töihin teollisuuteen korvaamaan armeijaan siirtyneitä miehiä. Monet naisista työskentelivät tehtaissa, jotka tuottivat sodankäyntiin tarvittavia välineitä, kuten ammuksia, aseita ja varusteita.

Rosie the Riveter liitetään usein yhteen tosielämän esikuvistaan, Rose Will Monroeen, joka työskenteli niittaajana B-29- ja B-24-pommikoneita tuottaneessa Willow Run -lentokonetehtaassa Michiganissa. Monroe esiintyi sotaponnistuksen tärkeyttä esittelevässä promootioelokuvassa ja toimi mallina vastaavassa julistekampanjassa. Kun alkuvuodesta 1943 julkaistiin lisäksi laulu Rosie the Riveter, Monroesta tuli yksi aikansa tunnetuimmista hahmoista maassaan.

Rosie-hahmo liitetään usein myös J. Howard Millerin 1942 toteuttamaan We Can Do It! -julisteeseen, mutta Millerin mallina oli eri nainen, mahdollisesti Geraldine Doyle. Myös Norman Rockwell maalasi Rosie-aiheisen taulun, josta Saturday Evening Post -lehti teki kansikuvan. Rockwellin mallina toimi Mary Doyle Keefe.

Rosie the Riveter-hahmon edeltäjä oli kanadalainen aseteollisuuden työntekijä Veronica Foster, jolle annettiin lempinimi Ronnie the Bren Gun Girl.[1]

"We Can Do It!", J. Howard Millerin juliste.
  1. Veronica Foster photo 10th May 1941 Library and Archives in Canada. Viitattu 4.7.2014

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]