Runar Finnilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Runar Valfrid Finnilä (5. elokuuta 1891 Vaasa6. joulukuuta 1956 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Finnilän suunnittelema Helsingin Osakepankin talo (1929) Tampereen Hämeenkadulla.

Runar Finnilä oli liikemies ja harrastajavalokuvaaja Ernst Finnilän poika[1]. Hän valmistui Teknillisestä korkeakoulusta arkkitehdiksi vuonna 1915, oman toimiston hän perusti seuraavana vuonna. Hän teki lukuisia opintomatkoja Pohjois- ja Keski-Eurooppaan Italiaa myöten. Finnilällä oli merkittäviä suhteita suomalaisen liikemaailman huipulle, joiden ansiosta hän sai suunnitellakseen usein teollisuuslaitoksia ja pankkirakennuksia. Hän toimi erinäisten teollisuuslaitosten johtokunnissa sekä vuodesta 1931 Turun Verkatehtaan ja vuodesta 1940 Silferberg & Weckselin Yhdistettyjen Hattutehtaiden sekä Hattuteollisuus Oy:n toimitusjohtajana.

Runar Finnilän toimistossa suunniteltiin muun muassa Suomen Sokerin tehtaat Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Lisäksi Finnilä suunnitteli pankkirakennuksia muun muassa Pohjoismaiden Yhdyspankille sekä Helsingin Osakepankille. Poriin hän suunnitteli Finlaysonin konttorirakennuksen, joka valmistui 1935. Sortavalaan kohosi vuonna 1936 Finnilän käsialaa oleva pitkänomainen kulmarakennus Helsingin Osakepankille. Hänen maineikkaisiin töihinsä lukeutuu niin ikään Savonlinnan ravintola-hotelli Tott kuin myös helsinkiläiset asuinrakennukset Tehtaankatu 6 (Château Finnilä), Puistokatu 11 b, Merikatu 7, Raatimiehenkatu 3 sekä Fabianinkatu 6. Finnilä oli mukana myös suunnittelemassa Ruskeasuon siirtolapuutarhaa Helsingissä. Edelleen hänen käsialaansa on pursiseura HSS:n kerhorakennus Helsingin Liuskasaaressa. Finnilä toimi myös 50-luvulla seuran kommodoorina.

Finnilän piirustusten luultiin kadonneen, kunnes kesällä 1988 sattumoisin löydettiin 23 kansiota hänen töitään Ehrensvärdintie 3:sta.