Ruutuhyppely

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuubalaisia koululaisia hyppäämässä ruutua.
Asfalttiin pysyvästi maalattu kymmenruutuinen hyppyruudukko pohjoisirlantilaisella leikkikentällä.

Ruutuhyppely on vanha perinneleikki, jota on leikitty kouluissa, päiväkodeissa ja kotipihoilla jo satojen vuosien ajan. Variaatioita ja leikkiperinteitä on olemassa useita erilaisia. Tavallisimmin käytetään kymmenruutuista pelialustaa. Peliin osallistuu kerralla vähintään kaksi, lähteistä riippuen enintään kymmenen henkilöä.

Hyppyruudukkoa varten tarvitaan tasainen alusta. Aiemmin ruudukot piirrettiin usein kepillä hiekkaan, mutta nykyään ne tehdään usein liiduilla asfalttiin tai kiveykseen. Ruutuja on kahdenlaisia: yksittäisiä ruutuja, joihin hypätään yhdellä jalalla sekä kaksoisruutuja, joihin hypätään tasajalkaa niin, että molemmille jaloille on oma ruutunsa. Kaksoisruutujen määrä riippuu hyppyruudukon pituudesta. Kymmenruutuinen pelialusta päättyy usein pyöreänmuotoiseen kaksoisruutuun, jossa pelaajan on tarkoitus kääntyä ympäri.

Ruudukon lisäksi jokainen osallistuja tarvitsee pelimerkikseen pienen kiven.

Ensimmäinen leikkijä heittää kivensä ruutuun 1 ja hyppää siihen yhdellä jalalla, nostaa kiven yhä yhdellä jalalla seisten ja hyppää takaisin aloitusviivan taakse. Hyppäävä jalka ei saa osua viivalle, eikä ilmassa oleva jalka koskettaa maata. Jos tämä onnistuu, leikkijä saa jatkaa. Hän heittää kiven ruutuun kaksi ja jatkaa itse perässä tarvittaessa ruutua yksi apuna käyttäen.

Näin jatketaan kunnes leikkijä tekee virheen. Virhe tapahtuu, jos heittää kiven väärään ruutuun, hyppää viivalle, horjahtaa tai ottaa toisella jalalla maasta tukea. Virheen jälkeen on seuraavan leikkijän vuoro.

Leikin voittaa se, joka on ensimmäisenä heittänyt kiven joka ruutuun ja hyppinyt yhdellä jalalla ruudukon läpi.

Joissakin variaatioissa nimenomaan vältetään hyppäämästä kiven merkitsemään ruutuun. Tällöin leikkijä hyppii joka kierroksella koko ruudukon läpi yhtä ruutua lukuun ottamatta. Käännyttyään ruudukon päässä leikkijä suuntaa takaisin ja nostaa matkalla kiven mukaansa osumatta kuitenkaan kyseiseen ruutuun.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]