SMP Formula 4

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
SMP Formula 4

Nykyinen kausi SMP Formula 4 -kausi 2019

Järjestäjä FIA
Luokka Formula 4
Maa  Viro
 Venäjä
 Suomi
 Ruotsi
 Alankomaat
Ensimmäinen kausi 2015
Viimeinen kausi 2019
Moottoreiden valmistajat Abarth
Rengasvalmistaja(t) H Hankook
Kuljettajien mestari Suomi Konsta Lappalainen

SMP Formula 4 (eli Formula 4 NEZ Championship) oli vuonna 2015 käynnistynyt FIA:n hallinnoima Formula 4 -sarja, jota kilpailtiin muun muassa Euroopan pohjoisilla alueilla Suomessa, Virossa ja Venäjällä[1]. Sarjan viimeinen kausi ajettiin vuonna 2019.[2]

SMP Formula 4 sai alkunsa heinäkuussa 2014, kun SMP Racing, RAF sekä suomalaiset Koiranen Motorsport ja AKK-Motorsport perustivat sarjan Pohjois-Euroopan alueelle (NEZ = North European Zone; suom. Pohjois-Euroopan alue). Samankaltainen Formula 4 -sarja oli muun muassa Saksassa ja Italiassa. Sarjan nimi SMP Formula 4 tuli venäläisen SMP Racingin nimestä.

Historian ensimmäinen SMP Formula 4 -kausi alkoi toukokuussa 2015 Ahveniston moottoriradalta Suomesta[3] ja päättyi lokakuussa 2015 Virossa auto24ringillä. Kalenterissa on yhteensä seitsemän rataa, neljä rataa Venäjällä, kaksi Suomessa ja yksi Virossa.[3]

Kausi 2015 oli arvoltaan Kansainvälisen autoliiton Pohjois-Euroopan alueen (NEZ) mestaruussarja, joten pisteisiin olivat oikeutettuja vain ne kuljettajat, joilla oli NEZ-maassa myönnetty lisenssi).

Kilpailuviikonloppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuviikonloppuun kuului kaksi tunnin kestävää vapaata harjoitusta, yksi puolen tunnin aika-ajo ja kolme kilpailua.[4] Ensimmäisen kilpailun lähtöjärjestys määräytyi aika-ajon perustella, toisen ja kolmannen kilpailun lähtöjärjestys puolestaan perustui edellisten kilpailuiden tuloksiin ja aikoihin.[4]

Auton suunnitteli ja rakensi italialainen Tatuus. Auton mallinimi oli Tatuus F4-T014.[5] Sen moottorina toimi 1.4 litran Abarth-turbo, joka oli samanlainen kuin Italian F4-sarjassa. Renkaat tulivat Hankookilta.

Kausi Kuljettaja
2015 Suomi Niko Kari[6]
2016 Alankomaat Richard Verschoor[7]
2017 Tanska Christian Lundgaard[8]
2018 Suomi Konsta Lappalainen[9]
2019 Venäjä Pavel Bulantsev[10]
  1. Kaksi suomalaiskuskia mukaan uuteen formulasarjaan MTV Uutiset. 24.3.2015. Viitattu 24.3.2015.
  2. All seasons: North European Formula 4 Formula Level 4. Speedsport Magazine. Viitattu 19.3.2022. (englanniksi)
  3. a b SMP F4 CHAMPIONSHIP SEASON 2015 Calendar. SMP F4 Championship Limited. Arkistoitu 15.3.2015. Viitattu 24.3.2015. (englanniksi)
  4. a b A RACE WEEKEND EXPLAINED OUTLINE FROM THURSDAY TO SUNDAY Rules & Regulations. SMP F4 Championship Limited. Arkistoitu 17.3.2015. Viitattu 24.3.2015. (englanniksi)
  5. SMP F4 2015 TATUUS F4-T014 The Car. SMP 4 Championship Limited. Arkistoitu 15.3.2015. Viitattu 24.3.2015. (englanniksi)
  6. Niko Kari Drivers. Speedsport Magazine. Viitattu 21.2.2022. (englanniksi)
  7. Richard Verschoor Drivers. Speedsport Magazine. Viitattu 21.2.2022. (englanniksi)
  8. Christian Lundgaard Drivers. Speedsport Magazine. Viitattu 21.2.2022. (englanniksi)
  9. Konsta Lappalainen Drivers. Speedsport Magazine. Viitattu 21.2.2022. (englanniksi)
  10. Pavel Bulantsev Drivers. Speedsport Magazine. Viitattu 21.2.2022. (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:SMP F4 Championship