Salibandyn naisten maailmanmestaruuskilpailut 2007

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Women's World Floorball Championships 2007
Verdensmesterskab i floorball for damer 2007
Isäntämaa  Tanska
Kaupungit Frederikshavn
Ajankohta 12.–20. toukokuuta 2007
Mitalistit
Kultaa  Ruotsi
Hopeaa  Suomi
Pronssia  Sveitsi
Pistepörssin voittaja Ruotsi Camilla Nilsson
← 2005 2009 →

Salibandyn naisten maailmanmestaruuskilpailut 2007 olivat historian 12. maailmanmestaruuskilpailut ja kuudennet naisten MM-kisat. Ne pelattiin Tanskan Frederikshavnissa. Mukana oli yhteensä kaksikymmentä maajoukkuetta A- ja B-sarjassa. Kummassakin sarjassa joukkueet jaettiin kahteen viiden joukkueen lohkoon joissa pelattiin yksinkertainen sarja. A-sarjan lohkoista välieriin pääsi kaksi parasta joukkuetta.

Ennen kisoja pelattiin helmikuussa kaksi karsintaturnausta, johon molempiin osallistui kolme maata. Ensimmäisen turnauksen pelit pelattiin Puolassa ja toisen turnauksen pelit Itävallassa. Kummastakin lohkosta voittaja, ja sen lisäksi enemmän pisteitä saanut lohkokakkonen pääsivät kisoihin B-sarjaan.

Mestaruuden vei Ruotsi, joka voitti loppuottelussa Suomen.

Lohkon A sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM P
1  Sveitsi 4 4 0 0 49 8 8
2  Latvia 4 2 1 1 16 22 5
3  Tanska 4 2 0 2 21 19 4
4  Norja 4 1 1 2 21 24 3
5  Yhdysvallat 4 0 0 4 12 46 0

Lohkon A ottelutulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohkon B sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM P
1  Suomi 4 4 0 0 36 4 8
2  Ruotsi 4 3 0 1 46 6 6
3  Tšekki 4 2 0 2 31 15 4
4  Venäjä 4 1 0 3 16 44 2
5  Singapore 4 0 0 4 8 48 0

Lohkon B ottelutulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitus- ja mitaliottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijat 9-10

Sijat 7-8

Sijat 5-6

Välierät

Pronssiottelu

Loppuottelu


Välieräpari A1-B2
 Suomi 5
 Latvia 0
Loppuottelu
 Suomi 3
 Ruotsi 7
Välieräpari B1-A2 Pronssiottelu
 Sveitsi 1  Latvia 1
 Ruotsi 3  Sveitsi 7


Lohkon C sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM P
1  Alankomaat 4 3 0 1 24 10 6
2  Unkari 4 3 0 1 17 11 6
3  Japani 4 3 0 1 14 12 6
4  Italia 4 1 0 3 9 19 2
5  Slovakia 4 0 0 4 14 27 0

Lohkon C ottelutulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohkon D sarjataulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM P
1  Puola 4 4 0 0 35 11 8
2  Saksa 4 3 0 1 23 10 6
3  Australia 4 2 0 2 13 17 4
4  Kanada 4 1 0 3 20 34 2
5  Espanja 4 0 0 4 9 28 0

Lohkon D ottelutulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijoitusottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijat 19–20

Sijat 17-18

Sijat 15-16

Välierät

B-sarjan pronssiottelu (sijat 13–14)

B-sarjan loppuottelu (sijat 11–12)

Puola nousi A-sarjaan vuoden 2009 kilpailuihin.

Karsinta kisoihin pääsystä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Joukkue O V T H TM PM P
1  Puola 2 2 0 0 15 7 4
2  Slovakia 2 1 0 1 12 11 2
3  Viro 2 0 0 2 7 16 0
# Joukkue O V T H TM PM P
1  Italia 2 2 0 0 6 3 4
2  Itävalta 2 0 1 1 5 6 1
3  Slovenia 2 0 1 1 4 6 1

Puola, Slovakia ja italia pääsivät kisoihin.

Lopputulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1.  Ruotsi
  2.  Suomi
  3.  Sveitsi
  4.  Latvia
  5.  Tšekki
  6.  Tanska
  7.  Venäjä
  8.  Norja
  9.  Yhdysvallat
  10.  Singapore
  11.  Puola
  12.  Saksa
  13.  Unkari
  14.  Alankomaat
  15.  Australia
  16.  Japani
  17.  Kanada
  18.  Italia
  19.  Slovakia
  20.  Espanja
  21.  Itävalta
  22.  Slovenia
  23.  Viro
A-sarja
# Pelaaja Joukkue O M S P
1 Camilla Nilsson Ruotsi 6 9 5 14
2 Annukka Muuri Yhdysvallat 5 7 7 14
3 Mirca Anderegg Sveitsi 6 4 10 14
4 Marion Rittmeyer Sveitsi 6 6 5 11
5 Maria Sahlin Ruotsi 6 6 5 11
6 Karolina Widar Ruotsi 6 3 8 11
7 Simone Berner Sveitsi 6 2 9 11
8 Sara Kristoffersen Ruotsi 6 6 4 10
9 Hermine Dahlerus Ruotsi 6 6 4 10
10 Emelie Lindström Ruotsi 6 6 3 9

O = ottelut, M = maalit, S = syötöt, P = pisteet


B-sarja
# Pelaaja Joukkue O M S P
1 Panka Semmelink Alankomaat 6 6 6 12
2 Lauren MacMillian Kanada 6 8 3 11
3 Monika Waksmundzka Puola 6 6 5 11
4 Wioletta Biazlon Puola 6 9 1 10
5 Elzbieta Piotrowska Puola 6 4 6 10
6 Eva Smal Alankomaat 6 4 5 9
7 Sandra Dirksen Saksa 6 4 5 9
8 Anna Kijlstra Alankomaat 6 5 3 8
9 Anita Antal Unkari 6 6 1 7
10 Miho Handa Japani 5 5 2 7

O = ottelut, M = maalit, S = syötöt, P = pisteet


Tähdistökentällinen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • maalivahti Jonna Mäkelä Suomi
  • puolustajat Simone Berner Sveitsi, Jenni Morottaja Suomi
  • keskushyökkääjä Camilla Nilsson Ruotsi
  • laitahyökkääjät Karolina Widar Ruotsi, Mirca Anderegg Sveitsi
  • maalivahti Szilvia Sari Unkari
  • puolustajat Julia Jurkowska Puola, Katja Timmel Saksa
  • keskushyökkääjä Panka Semmelink Alankomaat
  • laitahyökkääjät Elzbieta Piotrowska Puola, Vivien Kovacs Unkari

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]