Santa Cruz del Valle de los Caídos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kaatuneiden laaksossa kohoava risti on yksi maailman korkeimpia.

Santa Cruz del Valle de los Caídos (suomeksi Kaatuneiden laakson pyhä risti) on San Lorenzo de El Escorialin kunnassa 58 kilometriä Espanjan pääkaupungista Madridista luoteeseen sijaitseva monumentti, jonka diktaattori Francisco Franco rakennutti Espanjan sisällissodassa kaatuneiden muistoksi. Siihen kuuluu suuri kaariholvien ympäröimä aukio, benediktiiniluostari, kaksi kappelia, vuorenrinteeseen louhittu maanalainen kirkko ja sen yläpuolella kohoava 150 metriä korkea kivinen risti. Kappeleihin on haudattu yli 33 000 sisällissodassa kaatunutta. Franco itse haudattiin kirkkoon kuolemansa jälkeen vuonna 1975, mutta hänen hautansa siirrettiin pois vuonna 2019. Kirkkoon on haudattu myös José Antonio Primo de Rivera, falangistipuolueen perustaja ja Espanjaa diktaattorina vuosina 1923–1930 hallinneen Miguel Primo de Riveran poika.

Monumentin suunnitteli arkkitehti Pedro Muguruza Francon ideoiden mukaan. Sen rakentaminen aloitettiin vuonna 1940, ja se valmistui vuonna 1959. Rakennustöistä vastasivat osaksi tasavaltalaiset sotavangit, joiden joukossa oli myös kansanrintamaan kuuluneita poliittisia vankeja. He saivat helpotusta tuomioihinsa osallistumalla töihin. Vangeille ja heidän perheilleen maksettiin myös pientä rahallista korvausta. Monet vangeista eivät kuitenkaan koskaan päässeet nauttimaan vapaudesta, sillä työn vaarallisesta luonteesta ja turvatoimien puutteesta seurasi useita kuolemantapauksia.

Vain noin puolen paikalle haudatun sotilaan henkilöllisyys on tiedossa. On oletettu, että loput ruumiit on kerätty sodan jälkeen muun muassa Brunetessa, Gradossa, Gandesassa, Tarragonassa, Badajozissa ja Teruelissa sijainneista yhteisistä joukkohaudoista. Vaikka monumentti toimii hautapaikkana sekä tasavaltalaisille että nationalisteille, pidetään sen sävyä selvästi nationalistisena. Tähän viittaa muun muassa kaiverrus "Caídos por Dios y por España!" ("Jumalan ja Espanjan puolesta kaatuneille!") — harva tasavaltalaisista taisteli ja kaatui "Jumalan puolesta". Myös ajankohta, jonka Franco valitsi ilmoittaakseen monumentin rakentamisesta jätti vain vähän arvailujen varaan: se tapahtui sisällissodan päättymisen ensimmäisenä muistopäivänä pidetyn voitonparaatin yhteydessä. Espanjan hallitus onkin suunnitellut julistavansa laakson muistomerkiksi kaikille konflikteissa menehtyneille espanjalaisille.

Niin sanotut ultrat ovat marssineet paikalle Francon ja Primo de Riveran kuolinpäivänä 20. marraskuuta kunnioittamaan heidän muistoaan. Espanjan hallitus kielsi tämän 2007 ”historiallisen muiston lailla”, joka julisti monumentin kansalliseksi muistomerkiksi, kielsi francolaiset symbolit ja minkäänlaiset poliittiset julistukset paikalla.[1] Francon jäännökset siirrettiin lopulta pois kaatuneiden laaksosta 24. lokakuuta 2019 Pedro Sánchezin hallituksen päätöksellä, jotta diktaattorin perinnön virallinen ylistäminen loppuisi. Hänet haudattiin uudelleen perhehautaan vaimonsa Carmen Polon viereen El Pardoon Madridin lähelle. Francon perikunta vastusti siirtoa ja jarrutti sitä valituksilla, jotka kuitenkin hylättiin oikeudessa.[2]

Yhdeksän kilometriä laaksosta etelään sijaitsee palatsi- ja luostarikompleksi El Escorial. Paikalle pääsee Escorialista lähtevillä linja-autokyydeillä tai omalla autolla.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]