Sarath Fonseka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sarath Fonseka
Sarath Fonseka valokuvassa vuodelta 2009.
Sarath Fonseka valokuvassa vuodelta 2009.
Henkilötiedot
Syntynyt18. joulukuuta 1950
Ambalangoda, Sri Lanka
Sotilashenkilö
Taistelut ja sodat Sri Lankan sisällissota
Sotilasarvo kenttämarsalkka

Sarath Fonseka on srilankalainen upseeri ja poliitikko. Hänet tunnetaan johtamistaan operaatioista tamilitiikereitä vastaan Sri Lankan sisällissodan aikana ja hän johti tamilitiikerien viimeiset tukikohdat vallannutta operaatiota tammikuussa 2009. Sotilasuransa lisäksi Fonseka on vaikuttanut Sri Lankan politiikassa edustajana parlamentissa. Fonseka oli myös ehdokkaana presidentinvaaleissa vuonna 2010, jotka hän hävisi Mahinda Rajapaksalle. Vuonna 2011 Fonseka sai kolmen vuoden tuomion sisällissodan aikaisista sotarikoksista.

Nuoruus ja sotilasura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Fonseka lehdistötilaisuudessa vuonna 2010.

Sarath Fonseka syntyi 18. joulukuuta 1950 Ambalangodan rannikkokaupungissa Sri Lankan lounaisosassa.[1]

Fonseka liittyi Sri Lankan armeijaan vuonna 1970[1] ja hänestä tuli vänrikki kesäkuussa 1971. Hän kävi koulutuksissa eri puolilla Etelä-Aasiaa sekä Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja eteni uralla nopeasti. Hän keräsi mainetta johtaessaan joukkojaan Sri Lankan tamilitiikereitä vastaan.[2]

Everstiksi ylennyt Fonseka johti vuonna 1993 operaatiota Jaffnassa tamilitiikerien piirittämäksi jääneiden hallituksen joukkojen pelastamiseksi. Satoja sotilaita pelastettiin, ja Fonsekan suosio kasvoi.[1] Mukana operaatiota toteuttamassa oli myös myöhemmin Sri Lankan politiikassa vaikuttanut Gotabaya Rajapaksa. Fonseka ja Rajapaksa olivat alun perin poliittisia liittolaisia, mutta kaksikon välit tulehtuivat myöhemmin.[2] Kenraaliksi kohonnut Fonseka toimi vuonna 1995 myös toisen sotilasoperaation toteuttamisessa, joka johti tamilitiikerien miehittämän Jaffnan valloitukseen.[1] Vuonna 2000 hän kärsi puolestaan sotilasuransa merkittävimmän tappion tamilitiikerien vallatessa strategisesti tärkeän Jaffnan niemimaalle johtavan solan, joka oli yksi harvoista alueelle johtavista maareiteistä. Vuonna 2006 Fonseka oli lähes saada surmansa tamilitiikerien tekemässä itsemurhaiskussa.[2] Toukokuussa 2009 Fonseka johti nyt maan korkeimpana sotilaskomentajana viimeistä sotilasoperaatiota tamilitiikereitä vastaan. Sri Lankan asevoimat valtasivat viimeiset tamilitiikerien asemat maan pohjois- ja itäosissa tamilitiikerien johtajan Velupillai Prabakharanin saadessa surmansa.[1]

Fonsekan kampanjajulisteita vuoden 2010 presidentinvaalien aikana.

Fonseka alkoi ottaa osaa myös maansa politiikkaan. Hän ajoi singaleesien etuja ja tuli tunnetuksi suorapuheisuudestaan. Hän kritisoi presidentti Mahinda Rajapaksaa[2] ja erosi asevoimien johdosta.[1] Fonseka oli ehdolla tammikuussa 2010 järjestetyissä presidentinvaaleissa, jotka hän hävisi Rajapaksalle. Pian vaalien jälkeen Fonseka pidätettiin useiden syytteiden perusteella, joihin kuului muun muassa maanpetos. Sotilasoikeudenkäynnin aikana Fonseka otti edelleen osaa maan politiikkaan ja tuli valituksi maan parlamenttiin. Elokuussa 2010 sotilasoikeus tuomitsi hänet osallistumisesta politiikkaan aktiivipalveluksen aikana, ja seuraavassa kuussa hän sai tuomion myös asehankintoihin liittyvästä korruptiosta. Fonsekalta riistettiin sotilasarvo ja parlamenttipaikka. Marraskuussa 2011 hänet tuomittiin myös viimeisen tamilitiikerien vastaisen operaation aikaisista sotarikoksista kolmeksi vuodeksi vankilaan. Fonseka ja hänen kannattajansa ovat pitäneet syytteitä poliittisina, mutta ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sekä Fonseka että presidentti Rajapaksa voidaan yhdistää esimerkiksi antautumaan pyrkineiden tamilitiikerien surmiin. Fonseka vapautui vankilasta toukokuussa 2012 istuttuaan tuomiostaan kaksi vuotta.[2]

Fonseka tuki tammikuussa 2015 järjestetyissä presidentinvaaleissa voittanutta presidentti Maithripala Sirisenaa. Sirisenan voiton jälkeen Fonsekan sotilasarvo palautettiin ja hänelle asetetut poliittiset rajoitukset purettiin.[3] Fonseka ylennettiin edelleen sotamarsalkaksi, joka on Sri Lankan armeijan korkein arvo.[4] Vuodesta 2017 Fonseka on edustanut maan parlamentissa United National Party -puoluetta, ja hän on toiminut maan aluekehityksen ministerinä.[5]

  1. a b c d e f Ishaan Tharoor: Sarath Fonseka Time. 9.2.2010. Time Inc. Viitattu 29.3.2018. (englanniksi)
  2. a b c d e Profile: Sarath Fonseka BBC News. 22.5.2012. BBC. Viitattu 29.3.2018. (englanniksi)
  3. Sri Lanka rehabilitates ex-army chief Sarath Fonseka BBC News. 21.1.2015. BBC. Viitattu 29.3.2018. (englanniksi)
  4. Gen. GSC Fonseka elevated to the rank of 'Field Marshal' Ministry of Defence - Democratic Socialist Republic of Sri Lanka. Viitattu 29.3.2018. (englanniksi)
  5. Hon. Field Marshal Sarath Fonseka, M.P. The Parliament of Sri Lanka. Viitattu 29.3.2018. (englanniksi)