Satulahuopa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tällä hevosella on kouluratsastuskilpailuihin sopiva valkoinen satulahuopa

Satulahuopa on yleisnimike satulan alla käytettäville kankaan-, huovan- tai esimerkiksi lampaannahankappaleille, joiden tarkoitus on suojella satulaa hevosen hieltä. Satulahuopa on satulaa suurempi mutta voi olla joko satulan muotoiseksi leikattu tai niin kutsuttu neliöhuopa.

Huopa asetetaan satulan alle, hevosen selän ja satulan väliin. Satulahuovan tehtävänä on ehkäistä hien imeytymistä satulan toppauksiin. Vaikka satulan kanssa lähes poikkeuksetta käytetään huopaa, satula tulee valita sen mukaan miten se istuu hevosen paljaaseen selkään. Huovan tarkoitus ei ole korjata satulan istuvuuden mahdollisia puutteita, eikä niitä yleensä voi satulanhuovan avulla korjatakaan. Nykyisin yleisimpiä ovat tehdasvalmisteiset satulahuovat, mutta satulan alla voi käyttää myös esimerkiksi tavallista vilttiä. Tehdasvalmisteisissa satulahuovissa on yleensä täytteenä vaahtomuovia ja pintamateriaalina tikattu puuvillasekoitekangas tai vastaava.

Hiertymien eli lyöttymien välttämiseksi satulahuovan tulee aina olla ehjä ja puhdas. Huovan on oltava myös malliltaan ja materiaaliltaan sellainen, että se pysyy hyvin paikallaan eikä rypisty. Satuloinnin yhteydessä on kuitenkin aina tarkistettava, ettei huopa ole satulan alta rypyssä. Jos huopana käytetään sopivan kokoiseksi taiteltua vilttiä, ryppyjen välttämiseen on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota.

Eurooppalaistyyppisiin satuloihin tarkoitetuissa huovissa on kankaiset (usein nyloniset) lenkit, joiden avulla huopa kiinnitetään satulaan, tavallisimmin vastinhihnoihin alus- ja satulasiiven välissä. Lännensatuloiden kanssa käytettävissä huovissa lenkkejä ei ole. Kouluratsastuskilpailussa käytetään aina valkoista satulahuopaa.