Saved from the Titanic

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saved from the Titanic
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
Ohjaaja Étienne Arnaud
Käsikirjoittaja Dorothy Gibson
Pääosat Dorothy Gibson
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Éclair
Levittäjä Éclair
Ensi-ilta 14. toukokuuta 1912
Kesto 10 minuuttia
Alkuperäiskieli mykkäelokuva, jossa englanninkieliset välitekstit
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Saved from the Titanic on vuonna 1912 ensi-iltansa saanut mykkälyhytelokuva, jonka pääosassa on yhdysvaltalainen RMS Titanicin haaksirikosta selviytynyt näyttelijätär Dorothy Gibson. Gibson oli mukana kirjoittamassa elokuvan käsikirjoitusta ja esittää elokuvassa fiktiivistä versiota itsestään. Elokuvassa Gibsonin roolihahmo kertoo uppoamisesta vanhemmilleen ja kihlatulleen, ja kertomusta kuvitetaan kuvamateriaalilla jäävuorista, Titanicin sisaraluksesta Olympicista sekä laivan kapteenista Edward Smithistä. Elokuvassa Gibsonilla on yllään samat vaatteet kuin hänellä oli päällään Titanicin upotessa.[1] Elokuvaa kuvattiin newjerseyläisessä studiossa ja New Yorkin satamassa. Elokuva oli ensimmäinen Titanicin turmasta kertova elokuva – se sai ensi-iltansa vain 29 päivää turman jälkeen.

Elokuva julkaistiin kansainvälisesti ja se sai hyvät katsojaluvut sekä positiiviset arviot, vaikkakin jotkut kritisoivat sitä turman kaupallistamisesta. Elokuvan kaikki kappaleet tuhoutuivat studiopalossa vuonna 1914,[1] eikä siitä ole jäljellä kuin valokuvia. Elokuva oli Gibsonin viimeinen, sillä hän kärsi hermoromahduksen sen valmistumisen jälkeen.lähde?

  1. a b Crawley, Rachael: Lost Films: Saved From the Titanic filmsfatale.com. Films Fatale. Viitattu 17.9.2023. (englanniksi)
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.