Savilahden Urheilijat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
SavU
Koko nimi Savilahden Urheilijat ry
Perustettu 1946
Kenttä Rantakylän urheilukenttä
Sarja Kaakkois-Suomen Kolmonen
Puheenjohtaja Suomi Pekka Ripatti
Päävalmentaja Suomi Timo Vehviläinen
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Savilahden Urheilijat (SavU) on vuonna 1946 perustettu jalkapalloseura Mikkelistä.[1]

SavUn miesten edustusjoukkue pelaa Kolmosen Kaakkois-Suomen lohkossa. Parhaimmillaan joukkue pelasi Kakkosessa vuosina 1973–1974 ja 2002.[2] Kolmosessa SavU on sijoittunut viime vuosina tasaisesti sarjan keskikastiin ilman mainittavaa putoamisvaaraa. Seuran kotikenttä sijaitsee Mikkelin vanhan maalaiskunnan alueella Rantakylässä.

SavU toimi perustamisensa jälkeen Mikkelin pitäjän keskusseurana, ja muun muassa Kalvitsan Urheilijat ja Voimistelu- ja Urheiluseura Myry liittyivät sen alaosastoiksi. Tuolloin SavU:n nimellä harjoitettiin myös yleisurheilua, hiihtoa ja pesäpalloa. 1970-luvun puolivälistä lähtien seura on keskittynyt jalkapalloon.[3][4] SavU:lla ei ole nykyään minkäänlaista junioritoimintaa.

Kausina 2009 ja 2010 SavU teki farmisopimuksen Mikkelin Palloilijoiden kanssa. Kaudelle 2011 sitä ei enää jatkettu, mutta muuten yhteistyö seurojen välillä toimii edelleen. Lisäksi SavU teki kaudeksi 2011 farmisopimuksen Nelosessa pelaavan Ristiinan Pallon kanssa.[5]

  1. Urheiluseurat (Arkistoitu – Internet Archive) Mikkelin kaupunki. Viitattu 21.12.2008.
  2. Finland – Divisional Movements RSSSF. Viitattu 21.12.2008.
  3. Historiikki (Arkistoitu – Internet Archive) Kalvitsan Urheilijat. Viitattu 21.12.2008.
  4. Historiikki Voimistelu- ja Urheiluseura Myry. Viitattu 21.12.2008.
  5. Farmisopimus (Arkistoitu – Internet Archive) SavU. Viitattu 23.4.2011.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.