Simo Riikonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Simo Armas Riikonen (s. 3. tammikuuta 1949 Ulvila) on suomalainen ruiskutaidemaalari.[1]

Simo Riikosta voidaan pitää yhtenä autotaidemaalauksen uranuurtajana. Hän on maalannut kuvia ajoneuvoihin 1970-luvulta lähtien, joskin ensimmäiset kokeilut ovat 1960-luvulta. Riikonen on maalannut yli tuhat erikoismaalattua ajoneuvoa ja muotokuvamaalausta. Riikosen työt ovat voittaneet paljon palkintoja eri puolilla Eurooppaa.[1] Riikosen töistä on myös kirjoitettu runsaasti lehdissä ja hänestä on tehty tv-dokumentteja.

Maalaukset tehdään kynäruiskulla. Aiheet syntyvät yhteistyössä tilaajan kanssa. Ne liittyvät useimmiten auton omistajan ammattiin, harrastuksiin tai muihin mieltymyksiin. Riikonen on tehnyt retussiruiskulla myös muotokuvia muun muassa moottoriurheilijoista, kuten Markku Alén, Juha Kankkunen, Hannu Mikkola, Keke Rosberg ja Didier Auriol.[1]

2010-luvun alussa Riikosella todettiin Parkinsonin tauti[2]. Tauti aiheutti vapinan, joka lopulta esti maalaamisen kokonaan, ja Riikonen päätti maalarin uransa vuonna 2011[3].

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]