Skandha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Skandha (suom. kasa) eli kokemuksen osatekijä on viisiosainen kokonaisuus, jonka buddhalaisuudessa opetetaan synnyttävän kokemus olemassaolosta. Viittä skandhaa kutsutaan myös viideksi aggregaatiksi. Viisi skandhaa ovat jatkuvassa muutoksen tilassa, jossa ne ilmestyvät ja katoavat. Buddhalaisuus opettaakin, että minkään näistä osatekijöistä ei voida mieltää olevan "minä" tai "minuus".

Kun tietty kohde havaitaan, siihen liittyy viisi tekijää. Ensin on muoto, johon tässä kuuluu myös ääni, haju, maku ja tuntoaistimus. Toiseksi seuraa tuntemus, joka voi olla miellyttävä, epämiellyttävä tai neutraali. Kolmas aggregaatti on erottelukyky. Erottelemme yksityiskohtia siitä mitä havaitsemme; kohde voi olla esimerkiksi punainen tai valkoinen. Neljäntenä ovat ajatukset eli mielen liikkeet. Toinen ja kolmas aggregaatti sisältyvät neljänteen. Viidentenä on tajunta, jossa on kuusi osaa: viisi aistitajuntaa sekä ajatustajunta.[1]

Theravadan opetuksissa kärsimys nousee takertumisesta ja samaistumisesta viiteen skandhaan ja kärsimys lakkaa kun takertuminen poistetaan. Mahayanassa painotetaan sitä, kuinka todellinen vapaus saavutetaan kun nähdään viiden skandhan luontainen tyhjyys ja havaitaan, että niillä ei ole muista ilmiöistä erillään olevaa olemassaoloa.

  1. Buddhalainen sanasto www.nic.fi. Arkistoitu 3.9.2014. Viitattu 19.8.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viisi kokemuksemme osatekijää eli viisi skandhaa (Arkistoitu – Internet Archive)