Snatcher

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Snatcher
PC-88-version kansikuva
PC-88-version kansikuva
Kehittäjä Konami
Julkaisija Konami
Suunnittelija Hideo Kojima
Julkaistu 1988
Lajityyppi Seikkailupeli, visual novel
Pelimuoto Yksinpeli
Ikäluokitus ESRB: Alkaen 17 vuotta
USK 16
Alusta NEC PC-8801, MSX 2, Sega Mega-CD, PC Engine, PlayStation, Sega Saturn
Jakelumuoto levyke, CD-ROM
Lisää peliartikkeleitaVideopelien teemasivulla

Snatcher on Konamin vuonna 1988 julkaisema tulevaisuuteen sijoittuva "point-and-click" -tyylinen seikkailupeli. Pelin tyyli edustaa cyberpunkia ja se on ottanut vaikutteita 80-luvun sci-fi -elokuvista kuten Blade Runner ja Terminator. Pelin on ohjannut ja käsikirjoittanut paremmin Metal Gear -pelisarjastaan tunnettu Hideo Kojima. Peli julkaistiin Japanissa alun perin PC88:lle mutta se käännettiin samana vuonna myös MSX2:lle. Kumpikin versioista julkaistiin vain Japanissa ja japanin kielellä. Vuonna 1992 peli tehtiin ja julkaistiin uudestaan varustettuna kehittyneemmällä grafiikalla, laadukkaammalla audiolla sisältäen myös ääninäyttelyä. Tämä niin sanottu remake-versio julkaistiin Japanissa PC Engine:lle. Vuonna 1994 PCE -versiosta tehtiin käännös Sega Mega-CD:lle, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa englanninkielelle Yhdysvalloissa sekä Euroopassa. Vaikka peli oli Japanissa menestynyt hyvin, oli länsimaissa pelin vastaanotto tyly ja kokonaismyynti jäi hyvin pieneksi, osasyynä tähän myös oli Sega Mega-CD -laitteen suuri hinta ja huono menestys. Peli julkaistiin vielä viimeisen kerran vuonna 1996 PlayStationille ja Sega Saturnille mutta vain Japanissa. Nykypäivänä Snatcher on suuressa kulttimaineessa etenkin Hideo Kojiman fanien keskuudessa.

Sega CD -version kuvakaappaus. Gillian Seed ja Metal Gear MKII -navigaattori tiedustelemassa.

Pelityyli on suurimmalta osin etsivätyötä, paikkojen ja tavaroiden tutkimista sekä ihmisille puhumista. Huoneista toisiin liikkuminen ja muut toiminnot tapahtuvat tekstiseikkailu-tyyliin valitsemalla eri vaihtoehtoja sillä hetkellä valittavissa olevista toiminnoista jotka on listattu ruudulle varsinaisen näkymäruudun viereen. Peli sisältää myös ammuskelukohtauksia mutta ne eivät ole pelissä kovinkaan suuressa osassa. Ampuminen näissä tietyissä kohtauksissa on toteutettu niin että peliruutu on jaettu yhdeksään eri osaan joista pitää nuolinäppäimillä valita mihin tähtää aseella ja ampua. Pelin englanninkielinen Sega CD -versio sisältää tuen valopistoolille jota voi käyttää ampumiskohtauksissa.

Sega CD -version kuvakaappaus. Peli sisältää paljon hahmojen välistä dialogia ja draamaa.

Peli sijoittuu vuoteen 2047 ja kertoo Gillian Seed -nimisestä miehestä, joka vaimonsa kanssa kärsii muistinmenetyksestä. Heidät on löydetty Neuvostoliiton aikaisesta bunkkerista Siperiasta eräänlaisista kapseleista, jossa heitä oli tuntemattomasta syystä pidetty horrostilassa. Nykyään Gillian toimii Neo Kobe Cityn J.U.N.K.E.R. -nimisessä poliisijaostossa, jonka tehtävä on eliminoida mysteerisiä Snatchereiksi kutsuttuja robotteja, jotka ovat puoliksi mekaanisia ja puoliksi orgaanisia.

Snatcherien tarkoitus ja alkuperä ovat suuri mysteeri, jota pelissä ratkotaan. Tiedetään vain, että ne tappavat ihmisiä, naamioituvat sitten uhrikseen ja ottavat tämän paikan. Lopulta on hyvin vaikea tunnistaa ulkoa päin, onko kyseessä Snatcher vai oikea ihminen. Usein Snatchereiden uhreiksi päätyy joku korkea-arvoinen henkilö, mahdollisesti poliitikko tai virkavallan edustaja, joka on tärkeässä asemassa yhteiskunnassa. Gillianilla on myös henkilökohtainen syy J.U.N.K.E.R. -ryhmään liittymiseen, sillä kumpikin Gillian sekä hänen vaimonsa näkevät unia Snatchereista, ja uskovat, että heidän hämärä menneisyytensä liittyy jollain tapaa Snatchereihin ja että tutkimalla niitä he mahdollisesti saisivat muistinsa takaisin.

Peli alkaa kohtauksella jossa Gillian Seed juttelee vaimonsa Jamien kanssa ulkona, kunnes heidät keskeyttää J.U.N.K.E.R. -päämajasta lähetetty turbocycle-auto, joka noutaa Gillianin päämajalle. Gillian tapaa paikan päällä Junkereiden pomon Benson Cunninghamin sekä mekaanikko Harryn jolta Gillian saa käyttöönsä aseen ja Metal Gear Mk. II -nimisen navigaattorirobotin, josta tulee Gillianin uskollinen apuri. Kuitenkin pian päämajalle saavuttuaan Gillian saa hätäpuhelun Metal Gearin videopuhelimella, jossa J.U.N.K.E.R. -ryhmän toinen agentti nimeltään Jean Jack Gibson kertoo kohdanneensa mahdollisen Snatcherin hylätyllä tehtaalla ja pyytää paikalle lisävoimia. Gillian Seed lähtee välittömästi turbocycle-autolla tehtaalle mukanaan Mk. II -navigaattori.

Pelin tarina on jaettu kolmeen eri lukuun, joissa Gillian suorittaa tutkimuksiaan.

SD Snatcher -pelin kuvakaappaus.

Lukuisien eri käännösten sekä versioiden lisäksi Snatcherista julkaistiin vuonna 1990 Japanissa SD Snatcher -niminen sivupeli MSX2:lle. Etuliite SD on lyhenne sanoista "Super Deformed" ja pelin tyyli on toimintaroolipeli. Siinä missä varsinainen Snatcher eri versioineen sisälsi tuntikaupalla keskustelua ja paikkojen tutkimista, on SD Snatcherissa tilanne päinvastainen joka sisältää paljon taistelua ja ampumista, ja vain hyvin pienen määrän tarinaa joka löyhästi pohjautuu varsinaisen Snatcher-pelin juoneen. Peli on kuvattu lintuperspektiivistä silloin kun liikutaan alueissa tai huoneissa. Kun pelin ohjattava hahmo Gillian törmää viholliseen vaihtuu pelin kuvakulma lähikuvaan vihollisesta ja pelityyli muuttuu vuoropohjaiseksi jossa taistellaan vihollista vastaan kunnes tämä tuhoutuu tai pelaaja kuolee. Peliin on sisällytetty RPG -ominaisuuksia kuten omien suojien ja aseiden kehitystä sekä rahan keräämistä jolla voi ostaa parempia varusteita.

Snatcherista ei ole toistaiseksi varsinaista jatko-osaa, mutta Hideo Kojiman ohjaamaa ja käsikirjoittamaa Policenautsia ollaan monesti pidetty eräänlaisena Snatcher-pelin seuraajana johtuen samantyylisestä pelattavuudesta sekä juonellisista seikoista jotka ovat vastaavanlaisia Snatcheriin nähden. Policenauts kuitenkin sisältää täysin oman tarinan ja hahmot jotka eivät perustu Snatcherin maailmaan. Vuonna 2011 antamassaan haastattelussa Kojima kertoi olevansa kiinnostunut uudesta Snatcher-pelistä mutta myönsi että hänellä itsellään ei ole aikaa kehittää sellaista. Kojima kuitenkin sanoi että jos joku toinen haluaisi ottaa uuden Snatcherin projektikseen hänellä ei olisi mitään sitä vastaan.

Sdatcher on Goichi Sudan käsikirjoittama ja Hideo Kojiman tuottama, vuoden 2011 aikana alkanut 7 osainen radiokuunnelma joka on ilmaiseksi kuunneltavissa Kojiman oman podcastin kautta. Se on myös sittemmin julkaistu myytävänä CD:nä joka sisältää myös erillisellä levyllä Sdatcherin soundtrackin. Sdatcherin tarina sijoittuu aikaan ennen Snatcher-pelin tarinaa ja sen pääosissa toimii Jean Jack Gibson, joka esiintyi vain pikaisesti Snatcher-pelin alussa. Tarinan aikana tavataan myös useita muita pelistä tuttuja henkilöitä ja viittauksia. Vaikka Sdatcher on näytelty vain japanin kielellä, fanit ovat tekstittäneet sen jaksot englanniksi. Nämä tekstitetyt jaksot ovat kaikki vapaasti katseltavissa YouTubesta tai käännösprojektille omistetun kotisivuston kautta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]