Solveig Gräsbeck

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Solveig La Vonne Desirée Gräsbeck (s. 26. marraskuuta 1966 Turku) on suomenruotsalainen pianisti ja laulaja. Gräsbeck on säveltäjä Gottfrid Gräsbeckin ja pianisti La Vonne Gräsbeckin tytär. Hän on opiskellut Turun konservatoriossa.[1]

10-vuotiaana Solveig Gräsbeck osallistui sävellyskilpailuun, johon sai osallistua kaiken ikäiset vauvasta vaariin. Gräsbeck voitti jaetun ensimmäisen palkinnon, sekä toisen ja kolmannen palkinnon. Vuonna 1981 hän voitti ensimmäisen palkinnon Hannikaisen pianokilpailussa, sekä Turun ja Göteborgin musiikkitapahtumissa. Vuonna 1985 Gräsbeck voitti oma karsintansa Kevään Sävelessä omalla laulullaan saaden finaalipaikan. Samana vuonna hän teki ensimmäisen singlensä levy-yhtiö Ensio Musicin kanssa.[1]

Solveig Gräsbeck esiintyi laulaen tai soittaen pianoa. Hän lauloi myös sisartensa Eva Gräsbeckin ja Yvonne Gräsbeckin kanssa ja osallistui perheensä järjestämiin konsertteihin niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Vuonna 1997 Gräsbeckistä tuli Pianonsoiton opettaja Turun konservatorioon. Hän valmistui filosofian maisteriksi Åbo Akademista vuonna 2001. Vuonna 2019 Gräsbeck teki ensimmäisen CD:nsä ”Love Behind the Clouds” Ari Hakulisen kanssa. Hän on pitkään vaikuttanut pianonsoiton opettajana.[1]

  1. a b c Filosofi - Avhandlingar pro gradu Åbo Akademi. Viitattu 14.7.2022. (ruotsiksi)