Steve Hackett

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Steve Hackett vuonna 2016.

Stephen Richard ”Steve” Hackett (s. 12. helmikuuta 1950, Pimlico, Englanti) on englantilainen rock-kitaristi ja säveltäjä. Hackett tuli tunnetuksi Genesis–yhtyeessä, johon hän liittyi joko joulukuussa 1970 tai tammikuussa 1971. Vaikka hän liittyi Genesikseen vain 20–vuotiaana, oli hän ollut sitä ennen jo useissa yhtyeissä, joista Quiet Worldin kanssa hän oli päässyt myös levyttämään.

Hackett soitti Genesiksessä seitsemän vuotta ja on mukana yhtyeen kahdeksalla albumilla. Vuonna 1977 Hackett lähti soolouralle.

Hackett perusti GTR-yhtyeen vuonna 1985 yhdessä Yes- ja Asia-yhtyeiden entisen kitaristin Steve Howen kanssa. Menestyksestä huolimatta yhtyeen tuotanto jäi yhteen albumiin nimeltään GTR (1986) Hackettin halutessa jatkaa soolouraansa. GTR-albumi nousi Amerikan listalla sijalle 11. vuonna 1986 ja single ”When the Heart Rules the Mind” nousi USA:n Billboard-listan sijalle 14.

Hackett on monipuolinen kitaristi. Hän hallitsee sähkökitaran lisäksi klassisen akustisen kitaransoiton tekniikan, mikä on kuultavissa esimerkiksi Genesis-kappaleissa ”Horizons” (Foxtrot -albumilta) ja ”Blood on the Rooftops” (Wind & Wuthering -albumilta). Lisäksi hän on ensimmäisiä ”täppääjiä” (engl. tapping, ks. tilutus), tapping-tekniikan hallitsijoita, vaikka usein virheellisesti Eddie Van Halenia väitetään sen kehittäjäksi. ”Täppäys” on soittotapa, jossa oikean käden sormilla painellaan kitaran kieliä otelautaa vasten siten, että saadaan aikaan säveliä. Tätä käytetään erityisesti nopeatempoisessa soitossa sähkökitaralla. Hackett ”täppäsi” jo 1970-luvun alun Genesis-kappaleilla ”The Musical Box”, ”Return of the Giant Hogweed”, ”The Fountain of Salmacis” (Nursery Cryme -albumilta), ”Supper's Ready” (Foxtrot -albumilta) ja ”Dancing with the Moonlit Knight” (Selling England by the Pound -albumilta).

Hackett on esiintynyt Suomessa vuonna 1983 Ruisrock-festivaaleilla Turussa, vuonna 2010 Helsingin Savoy-teatterissa sekä vuonna 2014 Helsingin Circus Clubilla. [1]

Ääninäyte

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Genesiksen kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.