Storsjönin hirviö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Storsjönin hirviö on järvihirviö, joka tarinaperinteen mukaan elää Ruotsin Jämtlandissa sijaitsevassa Storsjön-järvessä. Hirviön sanotaan muistuttavan Loch Nessin hirviötä. Ensimmäinen muistiinmerkintä Storsjönissä asunutta hirviötä koskevasta kansanperinteestä on vuodelta 1635. Tuolloin tallennetussa kansansadussa hirviö yhdistettiin Frösön-saaren viikinkiaikaisen riimukiven käärmekuvioon. Nykyinen Storsjönin hirviötä koskeva tarinaperinne sai alkunsa 1890-luvulla, jolloin tästä olennosta ilmoitettiin useita väitettyjä näköhavaintoja. Jotkut ottivat hirviön mahdollisen olemassaolon vakavasti: vuonna 1894 perustettiin hirviön pyytämiseksi jopa osakeyhtiö, jonka osakkaita olivat muun muassa kuningas Oskar II ja Östersundin kaupunki. Hirviön pyytämiseen menestyksettä käytetty ansalaite on näytteillä Östersundin Jamtli-museossa.

Vuosina 1986–2006 hirviö oli rauhoitettu Jämtlandin lääninhallituksen päätöksellä. Rauhoituspäätös purettiin lopulta, koska Ruotsin ympäristöoikeus ja valtiopäivien oikeusasiamies katsoivat hirviön rauhoittamisen olevan asiatonta viranomaistoimintaa ja siten hallitusmuodon vastaista.[1]

Vuonna 2008 järveen asetettiin neljä web-kameraa ja yksi lämpökamera siinä toivossa, että hirviöstä saataisiin kuvaa. Elokuussa 2008 jopa uutisoitiin kuvista, joiden väitettiin esittävän hirviötä.[2] Mitään yleisesti hyväksyttyjä todisteita hirviön olemassaolosta ei pitkään jatkuneista etsiskelyistä huolimatta ole kuitenkaan saatu.

  1. Initiativärende mot Länsstyrelsen i Jämtlands län angående länsstyrelsens föreskrift (23 FS 1986:3) om fridlysning av Storsjöodjuret JO-Beslut. 9.11.2005. Riksdagens Ombudsmän (JO). Arkistoitu 24.5.2012. Viitattu 20.10.2010. (ruotsiksi)
  2. Storsjöodjuret fångat på film Nyheter. 28.8.2008. Svenska Dagbladet. Viitattu 20.10.2010. (ruotsiksi)