Suden hetki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee mytologista käsitettä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Suden hetki tarkoittaa aikaa varhain aamuyöllä noin kello 3.00–5.00, jolloin ihmisen ajatellaan olevan heikoimmillaan.[1] Jo muinaiset roomalaiset arvelivat, että suden hetkellä useampi ihminen kuolee sairauteen tai vanhuuteen kuin muina aikoina vuorokaudesta.lähde? He olivat myös sitä mieltä, että suden hetkellä unet ovat voimakkaimpia. Tyypillistä vuorokausirytmiä noudattavalla henkilöllä suden hetki ajoittuu vilkeuneen, jolloin alitajunta on voimakkaimmillaan.[2] Suden hetkeä on pidetty myös paranormaalina ja siihen liittyy taikauskoisuutta. Suden hetkellä myös pelättyjen susien on arveltu saalistavan.

Kansanperinne kertoo, että suden hetkellä ihminen helposti torkahtaa, esimerkiksi nuotiolla, jolloin susi pääsee hyökkäämään.

Nykyisin sanotaan kansanomaisesti, että suden hetkellä nukkuvan ihmisen elimistö alkaa valmistautua uuteen päivään, ja vanha ihminen kuolee, jos hän ei enää jaksa aloittaa uutta päivää. Suden hetkellä normaalin päivärytmin mukaan nukkuvalla on uni syvintä ja elintoiminnot hitaimpia. Suden hetkellä ihmisen ruumiinlämpö lähtee nousuun ensin laskettuaan.[3]

Myös yön kylmyys voi olla sairaille ja vanhoille vahingollista suden hetkellä. Suomessa keskikesällä suden hetki on vuorokauden kylmin hetki, sillä se osuu aikaan juuri ennen aamun sarastusta.

  1. Häkkinen, Kaisa: Mistä juontaa sanonta ”suden hetki”? Tiede.fi. 28.10.2008. Sanoma Magazines Finland. Viitattu 18.10.2017.
  2. Unen eri tyypit Terveysverkko. Viitattu 16.06.2020.
  3. Essi Kähkönen: Unirauha rakennetaan (Etenkin aamuöiset sudenhetket ovat viikkotolkulla jatkuessaan tavallisesti merkki masennuksesta, Markku Partinen huomauttaa) Hyvä Terveys. 13.1.2011. Viitattu 18.10.2017.