Suomen Arkkitehtiliitto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Arkkitehtiliitto
Perustettu 1892
Toimiala Arkkitehtien edunvalvonta
Kotipaikka Helsinki
Jäsenmäärä 3 059 jäsentä.
Puheenjohtaja Asko Takala
Jäsenlehti Arkkitehtiuutiset
Aiheesta muualla
Suomen Arkkitehtiliitto

Suomen Arkkitehtiliitto (lyhenne SAFA[1], täydellinen nimi Suomen Arkkitehtiliitto – Finlands Arkitektförbund ry) on suomalaisten arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö sekä edunvalvoja. Yhdistyksen tehtävä on toimia aktiivisesti rakennustaiteen ja laadukkaan elinympäristön puolesta. Sen edeltäjä Arkitektklubben perustettiin vuonna 1892, ja vuonna 1919 klubin jäsenet muodostivat nykyisellä nimellään toimivan itsenäisen yhdistyksen.[2] Vuoden 2016 lopussa liittoon kuului 3 059 jäsentä ja lisäksi 497 opiskelijajäsentä.[3] Liiton jäsen voi käyttää titteliä ”arkkitehti SAFA”. Pääosa yhdistyksen jäsenistä käyttääkin loppupäätettä, sillä Suomessa arkkitehdin ammattinimike ei ole suojattu. Pääte ”SAFA” takaa, että arkkitehti on liiton jäsen ja siten taatusti suorittanut yliopistotasoisen arkkitehtikoulutuksen.

Liitto julkaisee kaksikielistä arkkitehtuurilehteä Arkkitehti – The Finnish Architectural Review sekä vuodesta 1947 lähtien ilmestynyttä Arkkitehtiuutiset-lehteä, joka on arkkitehtien ja maisema-arkkitehtien uutis- ja jäsenlehti[4].

Suomen Arkkitehtiliiton omistama Villa Oivala vuonna 2021

Liitto myöntää useita palkintoja

  1. Lyhenneluettelo 20.12.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 9.1.2014.
  2. SAFA[vanhentunut linkki]
  3. SAFA vuosikertomus 2016 (s. 54) SAFA. Viitattu 24.4.2018.
  4. Julkaisut Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Viitattu 20.4.2021.
  5. Safa-palkinto
  6. Gerda ja Salomo Wuorio -palkinto
  7. Tunnustus-paanu
  8. Arkkitehtuurin Finlandia-palkinto
  9. Meurman-palkinto

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.