Suomen euroviisukarsinta 1961

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eurovision laulukilpailu 1961
Suomi Suomen euroviisukarsinta
Kilpailijat Kai Lind, Christina Hellman, Laila Kinnunen ja Ritva Mustonen ryhmäkuvassa.
Kilpailijat Kai Lind, Christina Hellman, Laila Kinnunen ja Ritva Mustonen ryhmäkuvassa.
Päivämäärä 12. helmikuuta 1961
Tapahtumapaikka Työväenopisto, Helsinki
Juontaja(t) Aarno Walli
Kapellimestari George de Godzinsky
Valintamenetelmä 9 hengen tuomaristo
Kilpailumenetelmä Avoin sävellyskilpailu
Kappaleiden määrä
Alkukarsinnoissa 8
Voittaja Laila Kinnunen
Valoa ikkunassa
◄ - 1962

Suomen euroviisukarsinta 1961 oli kilpailu, jossa etsittiin Suomen kaikkien aikojen ensimmäistä edustajaa Eurovision laulukilpailuihin. Eurovision laulukilpailu televisioitiin Suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1960, minkä jälkeen monet suomalaiset halusivat Suomen kilpailuun mukaan, erityisesti siksi, että kaikki muut Pohjoismaat (vasta vuonna 1986 debytoinutta Islantia lukuun ottamatta) olivat jo mukana. Niinpä loppuvuodesta 1960 Yleisradio julisti avoimen sävellyskilpailun Suomen edustuskappaleen etsimiseksi.

Kyseessä oli pelkkä sävellyskilpailu, sillä Yleisradiolle tuli lähettää pelkät nuotit, sanoista, sovituksesta ja esittäjästä päätettäisiin Yleisradiossa. Kilpailuun saapui määräaikaan mennessä 280 sävelmää. Näistä kahdeksan valittiin kilpailuun, ja ne hiottiin lopulliseen muotoonsa. Neljä suomalaista tuon ajan iskelmälaulajaa, Laila Kinnunen, Ritva Mustonen, Brita Koivunen ja Kai Lind esittivät kukin niistä kaksi ja kappalepareja soitettiin radiossa ja television viritysmusiikkina tammikuussa 1961. Jokaiselta solistilta valittiin yleisöäänestyksellä parempi karsinnan finaaliin.

Finaali pidettiin Helsingin Työväenopistolla sunnuntaina 12. helmikuuta kello 21.00.[1] Tuntemattomasta syystä Brita Koivunen jäi pois finaalista ja hänen finalistikappaleensa esitti Christina Hellman. Yhdeksänhenkiseen musiikin ammattilaisista koottuun raatiin kuuluivat Per-Erik Förars, George de Godzinsky, Cay Idström, Jussi Koskiluoma, Erkki Melakoski, Jorma Panula, Liisa Tuomi, Ville Zilliacus sekä myös televisiolähetyksen juontajana toiminut Aarno Walli. George de Godzinsky toimi myös kapellimestarina finaalissa.

Lautakunta tuli lopulta siihen tulokseen, että ei saisi karsinnan voittajaa valittua kilpailuiltana. Niinpä karsinnan voittaja julkistettiin vasta seuraavana päivänä radiossa ja TV-uutisissa. Karsinnan voittajaksi valittiin Laila Kinnusen esittämä Valoa ikkunassa.

Voittajakappaleen valitsi asiantuntijaraati: Erkki Melakoski, Tuula Ignatius, George de Godzinsky, Aarno Walli, Pärre Förars (Per-Erik Förars), Jussi Koskiluoma, Ville Zillacus (Vilhelm Zilliacus), Jorma Panula ja Guy Idström.
Sijoitus Esittäjä Sävelmä Lauluntekijä(t)
1. Laila Kinnunen Valoa ikkunassa Eino Hurme (säv.), Sauvo Puhtila (san.)
2. Christina Hellman Puuttuva lehti Erkki Rahkola (säv.), ei tietoa sanoittajasta
3. Ritva Mustonen Portinvartija Erik Lindström (säv.), Hillevi (san.)
4. Kai Lind Pikku ikkuna Kari Tuomisaari (säv. & san.)

Yleisöäänestyksessä pudonneet kappaleet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Esittäjä Sävelmä
Laila Kinnunen Jossain meren rannalla
Brita Koivunen Pikku piccolo
Ritva Mustonen Kun kevät saapuu
Kai Lind Pistäydyn naapurissa