Suomen jääkiekkomaajoukkue talviolympialaisissa 2014

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen jääkiekkomaajoukkue edusti Suomea Sotšissa, Venäjällä järjestettävissä talviolympialaisissa helmikuussa 2014, osana Suomen olympiajoukkuetta. Joukkueen kokoonpano nimettiin tammikuussa 2014.

Valmennusjohto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen päävalmentajana olympialaisissa toimi Erkka Westerlund, joka valittiin marraskuussa 2012 Jukka Jalosen korvaajaksi. Suomen jääkiekkoliitto valitsi Westerlundin tehtävään koska hän oli kokenut, menestynyt ja hänellä oli hyvät suhteet useisiin suomalaisiin huippupelaajiin, olihan Westerlund toiminut Leijonien päävalmentajana myös vuosina 2005–2007, saavuttaen kolme arvokisamitalia. Hänen valmennuspestinsä kesti kauden 2013–2014. Westerlund valitsi valmennustiimiinsä olympiakisoihin ja tuleviin MM-kisoihin Lauri Marjamäen ja Hannu Virran. Valmennusjohtoon kuuluvat myös GM Jari Kurri, apulais-GM Jarmo Kekäläinen, joukkueenjohtaja Timo Jutila ja videovalmentaja Janne Mälkiä. Lisäksi NHL-pelaajia tarkkailevat Pohjois-Amerikassa Jere Lehtinen ja Teppo Numminen.

Olympiaehdokkaat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen lista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

25. kesäkuuta 2013 Westerlund julkaisi valitsemansa alustavan olympiajoukkueen, eli ehdokaslistan pelaajista, jotka edustavat Suomea olympialaisissa. Jalosen aikana maajoukkueuransa lopettaneet Olli Jokinen ja Teemu Selänne olivat pyörtäneet päätöksensä ja liittyivät takaisin mukaan maajoukkueseen. Kun Westerlund julkisti ehdokaslistan, kohua herätti kokeneen NHL-maalivahti Miikka Kiprusoffin puuttuminen joukkueesta. Westerlund ilmoitti että Kiprusoff oli kieltäytynyt kutsusta, kertoen että on todennäköisesti lopettamassa uransa, eikä aio tavoitella paikkaa Suomen olympiajoukkueesta. Kiprusoff vahvisti asian hieman myöhemmin. Westerlundin lista sisälsi yhteensä 54 pelaajaa, ja lähes kaikki pelaajat, jotka tulevat edustamaan Suomea kisoissa, ovat jo tällä ensimmäisellä listalla. Westerlund kuitenkin sanoi:

»Listalla on tällä hetkellä yli 50 nimeä ja myös sen ulkopuolelta voi vielä nousta mukaan kisoihin. Syksyn esitykset ratkaisevat lopullisen joukkueen»

.

Pelaajan nimen perässä mainitaan pelaajan ikä kaudella 2013–2014, seura jota pelaaja edusti olympiakaudella 2013–2014, lippu symboloimassa maata, josta seura on kotoisin, sekä liiga, jossa pelaajan edustama seura pelasi.

Hyökkääjät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

IIHF:lle toimitettu lista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 2013, Erkka Westerlund valitsi apuvalmentajiensa avustuksella "lokakuun listan", joka ilmoitettiin kansainväliselle jääkiekkoliitolle IIHF:lle. Listaa ei paljastettu julkisuuteen, mutta kun lista on julkistettu IIHF:lle lokakuun aikana, sen ulkopuolelta ei saa enää valita pelaajia Olympialaisiin, vaan joukkue nimetään listalla olevista pelaajista. Vaikka Westerlund ei julkistanut listaa, hän kertoi sen olevan laaja ja sisältävän yli sata nimeä, joten kesäkuussa julkistettua listaa oli näin ollen täydennetty huomattavasti.

Kapteenin valinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

22. marraskuuta ilmoitettiin, että Erkka Westerlund oli rajannut vaihtoehdot Suomen olympiajoukkueen kapteeniksi kahteen. NHL:ssä pelaavat veljekset, keskushyökkääjät, Minnesota Wildin Mikko Koivu ja Anaheim Ducksin Saku Koivu olivat Westerlundin kandidaatit. Westerlund tiedotti, että lopullinen valinta kapteenista tehdään sen jälkeen, kun hän on ensin keskustellut kokeneiden leijonapelaajien kanssa, joista hän mainitsi esimerkkinä molempien kanssa urallaan pelanneen Teemu Selänteen. Mikko Koivu kommentoi tietoa sanoen, että hänen veljensä Saku olisi kapteeniuden ansainnut. Lopulta Leijonien kapteeniksi valittiin Teemu Selänne, kun molemmat Koivut loukkaantuivat ennen olympialaisia.

Joukkueen valinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäiset valinnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päävalmentaja Erkka Westerlund pohti olympiavalintoja kauan, valmennuspestinsä alkuajoista lähtien ja useimmat joukkueen paikoista lyötiin lukkoon jo useita viikkoja ennen joukkueen julkistamista. Esimerkiksi Lauri Korpikoski ja Jussi Jokinen kertoivat että he olivat saaneet olympiapaikan varmistaneen puhelun Westerlundilta jopa viisi viikkoa ennen julkistusta. Päänvaivaa Westerlundille aiheutti kokeneen Leijona-hyökkääjän Saku Koivun loukkaantuminen. Päätöstä Koivun fyysisestä kunnosta lykättiin viime hetkiin, ja hänet valittiin jo kisajoukkueeseen. Vähän ennen joukkueen julkistamista Koivu kuitenkin lähetti Westerlundille viestin, jossa päätti kieltäytyä olympialaisista. Koivu sanoi viestissään:

»Valmennuksen kanssa asiasta on keskusteltu viimeisten viikkojen aikana muutamaan otteeseen. Aivotärähdyksestä johtuva viiden viikon tauko peleistä, ja lähes mitätön harjoittelu näiden viikkojen aikana on johtanut siihen, että fyysinen kuntoni ei ole sillä tasolla, jolla itse sen haluaisin olevan, jotta lähtisin edustamaan Suomea olympialaisiin maailman huippupelaajia vastaan. Unelma ja realismi ovat kohdaltani ristiriidassa omasta mielestäni. Soisin, että tilallani pelaisi paremmin valmistautunut pelaaja. Terveisin Saku Koivu.»

Joukkue julkistettiin 7. tammikuuta 2014 Suomen jääkiekkomaajoukkueen lehdistötilaisuudessa ja päähuomion vei Koivun kieltäytyminen. Westerlund luki Koivun viestin kokonaisuudessaan, ja herkistyi sitä lukiessaan, lisäksi Westerlund kertoi lehdistötilaisuudessa että joukkueen valinnassa hän painotti tutkapareja ja toimivia ketjukoostumuksia.

Seuraavina päivinä spekulaatio Saku Koivun kieltäytymisen syistä yltyi, ja syiksi epäiltiin muun muassa pikkuveli Mikko Koivun valintaa kapteeniksi, pientä roolia joukkueessa ja että Koivu halusi keskittyä seurapeleihin Anaheim Ducksissa, NHL:ssä. Koivu kimpaantui väitteistä ja vakuutti että kyse oli hänen fyysistä kunnostaan, jonka ei nähnyt olevan tarpeeksi hyvä. Kohua aiheutti myös hyvää kautta NHL:ssä pelaavan Sean Bergenheimin jättäminen pois joukkueesta. Yllätysvalintoina joukkueeseen pidettiin KHL-pelaajia Jori Lehterää ja Antti Pihlströmiä.

Loukkaantumiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnauksen alla, kun joukkue oli jo selvillä, joutuivat tähtihyökkääjät Mikko Koivu ja Valtteri Filppula jättämään turnauksen väliin loukkaantumisten vuoksi. Takaiskut olivat Leijonille valtavat, sillä molemmille oli kaavailtu suurta roolia joukkueessa. Kolmas pettymys tuli kun toiseksi korvaajaksi valittu Sean Bergenheimkin kieltäytyi kutsusta loukkaantumisiin vedoten. Lopulta korvaajiksi valittiin KHL:stä Sakari Salminen ja Jarkko Immonen.

6. marraskuuta 2013 julkaistiin Suomen peliasut.

Hyökkääjät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minnesota Wildin hyökkääjä Mikko Koivu ja Tampa Bay Lightningin hyökkääjä Valtteri Filppula valittiin alun perin kisajoukkueeseen, mutta he joutuivat vetäytymään turnauksesta loukkaantumisten vuoksi. Korvaajiksi valittiin Jarkko Immonen ja Sakari Salminen. Koivu oli alun perin Leijonien kapteeni, mutta hänen loukkaannuttua ja jäätyä sivuun, Teemu Selänne nimettiin kapteeniksi.

  • Alla Leijonien ketjut turnauksen avausottelussa, Itävaltaa vastaan.

Hyökkääjät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikael Granlund Aleksander Barkov Teemu Selänne
Lauri Korpikoski Olli Jokinen Tuomo Ruutu
Jussi Jokinen Petri Kontiola Juhamatti Aaltonen
Leo Komarov Jarkko Immonen Jori Lehterä
  • Ylimääräisinä hyökkääjinä kokoonpanon ulkopuolella Sakari Salminen ja Antti Pihlström.
Kimmo Timonen Sami Vatanen
Olli Määttä Sami Salo
Sami Lepistö Juuso Hietanen
Lasse Kukkonen Ossi Väänänen
Tuukka Rask
Kari Lehtonen
  • Kokoonpanon ulkopuolella Antti Niemi.

Valmistautuminen turnaukseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen valmennusjohto saapui kisakaupunki Sotšiin runsaan viiko ennen turnauksen alkua, mukanaan olympiajoukkueen Euroopassa pelaavat pelaajat: Ossi Väänänen, Sami Lepistö, Juuso Hietanen, Lasse Kukkonen, Juhamatti Aaltonen, Petri Kontiola, Jori Lehterä ja Antti Pihlström. Mukaan Leijonien harjoituksiin liittyi myös KHL-maalivahti Niko Hovinen, joka ei kuitenkaan kuulu joukkueeseen. Tällä kokoonpanolla olympiajoukkue veti ensimmäiset harjoituksensa, joissa keskityttiin harjoittelemaan erikois­tilanteita: yli- ja alivoimaa. Leijonien valmistautuessa turnaukseen tuli tieto, etteivät kaksi Suomen avainpelaajiin lukeutuvaa NHL-hyökkääjää Mikko Koivu ja Valtteri Filppula voi osallistua turnaukseen loukkaantumisten vuoksi. Näin ollen Westerlund kutsui heidän korvaajikseen joukkueeseen KHL-liigasta Jarkko Immosen ja Sakari Salmisen. Korvaajat saapuivat Sotšiin nopealla varoitusajalla ja liittyivät Leijonien vahvuuteen ennen NHL-pelaajia.

Lopuksi, vain päiviä ennen turnauksen avausottelua Suomen NHL-pelaajat saapuivat Pohjois-Amerikasta Sotšiin ja liittyivät joukkueen harjoitusvahvuuteen. Suomi ehti harjoitella täydellä joukkueella vain kerran, ennen turnauksen alkua. Tästä huolimatta Westerlund oli luottavainen, että joukkueen peli toimii sillä monet pelaajat tuntevat toisensa jo entisestään.

Puolivälierä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]