Suomen maabrändivaltuuskunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen maabrändivaltuuskunta oli vuonna 2008 asetettu valtuuskunta, jonka tehtävänä oli luoda perusta Suomen maabrändille eli maakuvalle. Tarkoituksena oli parantaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.[1] Ulkoministeri Alexander Stubb asetti valtuuskunnan vuonna 2008, ja sen puheenjohtajaksi kutsuttiin Jorma Ollila.[2] Valtuuskunnan nimeäminen pohjautui hallitusohjelmaan.[1]

Konsulttina toimi Simon Anholt, joka on keksinyt käsitteen kansakunnan brändi ja levittänyt oppiaan viidessätoista vuodessa lähes viiteenkymmeneen maahan. Loppuraportti oli Suomen Kuvalehden mukaan ”jokseenkin samankaltainen” hänen näkemyksensä kanssa.[3] Hän sai 150 000 euroa työstään, jota hän kuvaili näin:

  • ”Viikko Suomessa riittää, ja maasta tietää totuuden.”
  • ”Voin kuvailla pienelle paperille suomalaisen identiteetin, eikä kukaan oikeastaan voi olla mistään eri mieltä kanssani.”

Marraskuussa 2010 valtuuskunta luovutti raporttinsa Stubbille. Sen ohessa julkistettiin visio vuodelle 2030.[4]

Raportin ilmestyttyä Helsingin Sanomien arviossa kuvailtiin brändiryhmän luomaa Suomi-kuvaa perinteiseksi. Tärkeitä teemoja olivat opettaminen, arkiluovuus, luonto ja vesiosaaminen.[5]

Heinäkuussa 2014 maabrändin verkkosivut ja sosiaalisen median tunnukset poistettiin käytöstä.lähde?

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]