Suomen marsalkka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo arvonimestä. Elokuvasta kertoo artikkeli Suomen marsalkka (elokuva).
Mannerheim 75-vuotissyntymäpäivänään 4. kesäkuuta 1942, jolloin hänelle myönnettiin Suomen marsalkan arvo. Vasemmalta oikealle: Mannerheim, Hitler ja Ryti.

Suomen marsalkka on arvonimi, jonka eduskunta 4. kesäkuuta 1942 myönsi ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimille tämän 75-vuotissyntymäpäivänä. Esikuvana olivat muun muassa historialliset ja arvostetut Ranskan marsalkan ja Ruotsin marsalkan arvot, sekä Saksassa Hermann Göringille myönnetty valtakunnanmarsalkan arvo. Käytännön mukaan valtioon viittaava marsalkan arvonimi tai sotilasarvo on korkea-arvoisempi kuin sotamarsalkka tai kenraalisotamarsalkka.

Suomen Kadettikoulun toverikunta oli jo 1920-luvulla pyrkinyt hankkimaan Mannerheimille sotamarsalkan arvoa, ja P. E. Svinhufvudin presidenttikautena asia toteutui. Suomen vapaussodan rintamamiehet olivat hankkineet Mannerheimille epävirallisen marsalkansauvan jo aiemmin, mutta virallisen Mannerheim sai vuonna 1933, kun hänelle myönnettiin sotamarsalkan arvonimi.[1]

Päätös vielä korkeamman kuin sotamarsalkan arvonimen antamisesta teki Rangellin hallitus toukokuussa 1942. Hallituksen luovuttamassa asiakirjassa todettiin: ”Loistavat sotilaalliset tekonne asettavat Teidät kunniapaikalle historiamme suurimpana sotilaana.” Siinä myös määrättiin Mannerheimin syntymäpäivä puolustusvoimain lippujuhlan päiväksi.[1]

Arvonimeä ei ole myönnetty muille.

  1. a b MANNERHEIM - YLIPÄÄLLIKKÖ - SUOMEN MARSALKAN ARVONIMI Mannerheim. Viitattu 20.8.2023.