Sylvinho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sylvinho

Sylvio Mendes Campos Junior eli Sylvinho tai Silvinho (s. 12. huhtikuuta 1974 São Paulo, Brasilia) on brasilialainen jalkapalloilija. Hänen pelipaikkansa on vasen laitapuolustaja.

Sylvinho aloitti ammattilaisuransa Corinthiansissa vuonna 1994. Vuonna 1999 hän siirtyi Englannin valioliigan Arsenaliin, jossa hän otti pian paikan kokoonpanossa Nigel Winterburnin kustannuksella, mutta menetti sen yhtä pian Ashley Colelle. Hän kuului Arsenalin avauskokoonpanoon tappiollisessa UEFA Cupin loppuottelussa vuonna 2000.

Vuonna 2001 Sylvinho aloitti kolmen vuoden taipaleen Celta de Vigon joukkueessa Espanjassa. Celtasta hän siirtyi vuonna 2004 Barcelonaan, jossa hän saavutti muun muassa kolme Espanjan pääsarjamestaruutta ja kaksi Mestarien liigan voittoa. Sylvinho oli osa joukkuetta, joka voitti historiallisen triplamestaruuden kaudella 2008–2009. Barcelonassa hän jakoi pelivastuun aluksi Giovanni van Bronckhorstin ja myöhemmin Éric Abidalin kanssa.[1] Vuoden 2006 Mestarien liigan loppuottelun hän seurasi vaihtopenkiltä, mutta kolme vuotta myöhemmin hän oli avauskokoonpanossa. Sylvinho jätti seuran kauden 2008–2009 jälkeen sopimuksensa umpeuduttua[2]. Kesällä 2009 hän siirtyi Manchester Cityyn.

Sylvinho on pelannut Brasilian maajoukkueessa kuusi ottelua. Hänellä on myös Espanjan kansalaisuus, jonka hän sai vuonna 2004 asuttuaan maassa kolmen vuoden ajan.

Corinthians

Barcelona

  1. Un ejemplo de profesionalidad FCBarcelona.cat. 3.6.2009. FC Barcelona. Arkistoitu 6.6.2009. Viitattu 4.6.2009. (espanjaksi)
  2. Sylvinho, adiós a cinco años de implicación FCBarcelona.cat. 3.6.2009. FC Barcelona. Arkistoitu 6.6.2009. Viitattu 4.6.2009. (espanjaksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.