Synapsi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Synapsi” ohjaa tänne. Synapsi on myös ainejärjestö.

Synapsi eli hermoliitos on kahden hermosolun liitospinta, jonka kautta hermoimpulssi siirtyy tai jää siirtymättä hermosolusta toiseen. Hermosolusta lähtee viejähaarakkeita, aksoneja, jotka nimensä mukaan vievät hermoimpulssia eteenpäin. Viejähaarake haaroittuu päästään useaksi hermoliitospäätteeksi ja päät muodostavat joko hermoliitoksen hermosolujen tuojahaarakkeiden eli dendriittien kanssa tai hermo-lihasliitoksen, joka on muutoin hermoliitoksen kaltainen järjestelmä, mutta jossa tiedon vastaanottajana toimii lihas.

Hermoimpulssin kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun keskushermostosta lähtee käsky esimerkiksi lihaksille, tieto välittyy hermosolujen välityksellä. Peräkkäisten hermosolujen määrä riippuu kohteesta. Käsky välittyy hermosolusta toiseen hermoliitosten kautta. Virittäytynyt hermosolu vapauttaa viejähaarakkeensa hermoliitospäätteestä hermoliitosrakoon välittäjäaineita, joita on varastoitu valmiiksi välittäjäainerakkuloihin. Siitä onko tarkoituksena kiihdyttää vai estää toimintaa riippuu, mitä välittäjäainetta vapautuu hermoliitosrakoon. Vastaanottavan hermosolun tuojahaarakkeen vastaanottajat tunnistavat välittäjäaineet, jotka sitoutuvat vastaanottajiin ja aiheuttavat vasteen. Vastaanottajat välittävät tiedon solun sisään, minkä seurauksena ionikanavien toiminta muuttuu siten, että solukalvon lepojännite muuttuu. Solukalvon jännite on negatiivinen, mutta jos hermoliitos kiihdyttää hermoimpulssia, jännite purkautuu. Tällöin kalvojännite on hetken positiivinen, ja vastaanottavassa hermosolussa syntyy toimintajännite, joka ajaa tietoa edelleen eteenpäin. Estävä hermosolu aiheuttaa jännitteen kasvun, joka aiheuttaa ionikanavien välityksellä kalvojännitteen hetkellisen muuttumisen entistä negatiivisemmaksi, ja estää tiedon edelleen siirron tai rentouttaa lihaksen.

A presynaptinen ja B postsynaptinen hermosolu. 1. mitokondrio 2. välittäjäainerakkula 3. autoreseptori 4. synapsirako 5. postsynaptinen reseptori 6. kalsiumkanava 7. välittäjäaineen eksosytoosi 8. välittäjäaineen palautevaikutus

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.