Talousoikeus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Talousoikeus on yksityisoikeuden alue, johon kuuluvat markkinaoikeus, maa- ja vesioikeus sekä työoikeus ja ympäristöoikeus. Se oli aiemmin yliopisto-opetuksessa kokooma-alue, joka sittemmin jakautui itsenäisiksi osiksi. Se menetti oikeustieteen opetuksessa kattonimikkeen asemansa, mutta on tullut uudelleen esiin itsenäistyneiden uusien oikeudenalojen yhteydessä. Tällaisia oikeudenaloja ovat muun muassa kansainvälinen talousoikeus ja yritystalousoikeus.[1]

Talousoikeuden osa-alueet kehittyivät viime vuosikymmeninä omia teitään. Maa- ja vesioikeudessa sekä työoikeudessa lisääntyivät julkisoikeudellisen aineksen osuus, mikä hämärsi perinteistä yksityis- ja julkisoikeuden jaottelua. Uutena suuntauksena maa- ja vesioikeuden piirissä syntyi ympäristöoikeus, joka kasvoi ulos maa- ja vesioikeuden oppirakenteesta. Talousoikeus on suuntautunut oikeudenalojen systematiikassa yritystoimintaan, taloustieteeseen ja kansainväliseen kauppaan nojautuvien oikeudenalojen kokoomanimikkeeksi. Toisaalta pelkkä talous-käsite sopii moniin oikeudellisiin ja yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Talous liittyy yritystoiminnan ohella ympäristöoikeuteen ja kiinteistöoikeuteen (ympäristötalous, kiinteistötalous), jolloin ollaan perinteisen talousoikeuden alalla. Rajanvedon ongelmat kuitenkin epäyhtenäistävät kansainvälisiä nimityksiä ja hämärtävät rajanvetoa kauppaoikeuteen.[1]

Talousoikeuden käytännön soveltaja havainnoi oikeutta yrityselämän kannalta. Tällöin hän pitää keskeisenä oikeustieteen käyttöä liiketoiminnan välineenä eikä keskity tuomioistuimissa tapahtuvaan riidanratkaisuun. Olennaisia asioita ovat muun muassa yritysten tarvitsevien sopimusten luominen, organisaatioiden oikeudellinen muotoilu ja verosuunnittelu. Tärkeää on myös kansainvälisten juridisten riskien hallinta, kansainvälisten kaupallisten järjestöjen tuntemus ja monikansallisen juridiikan osaaminen.[2]

  1. a b Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa II palstat 555–557.
  2. http://www.uwasa.fi/kauppatieteet/oppaat/ktt_06/talousoikeus.pdf[vanhentunut linkki]