Taneli Tikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Taneli Tikka
Taneli Tikka vuonna 2009
Taneli Tikka vuonna 2009
Henkilötiedot
Syntynyt8. maaliskuuta 1978 (ikä 46)
Savitaipale, Suomi
Kansalaisuus suomalainen

Niko Taneli Tikka (s. 8. maaliskuuta 1978 Savitaipale) on Valtion kehitysyhtiö Vaken entinen toimitusjohtaja.[1][2] Hän on bisnesenkeli, kasvu- ja sarjayrittäjä, joka on toiminut yli 50 yrityksessä[3] joko toimitusjohtajana, hallituksessa tai muunlaisessa neuvonantaja-asemassa, [4] muun muassa Tiedon teollinen internet -liiketoiminnan johtajana. [5] Toimitusjohtajana tai muutoin operatiivisena johtajana hän on ollut noin 15 yrityksessä.[3] Tikka on monipuolinen yhteiskunnallinen keskustelija[6] ja on saanut tunnustusta talousalan ja teknologia-alan osaamisestaan.[7] [4]

Lapsuus ja opiskelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikka syntyi Savitaipaleella vuonna 1978 suomalaisen äidin ja georgialaisen isän esikoiseksi. Ensimmäisen tietokoneohjelmansa Tikka ohjelmoi kuusivuotiaana äitinsä innoittamana[3]. Lukion hän kävi erityisjärjestelyin nykyisen kaksoistutkinnon tapaisesti[4], minkä jälkeen hän aloitti ohjelmistotekniikan opinnot Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa (nykyisin osa Metropolia ammattikorkeakoulua).[8] Opintojensa ohella Tikka työskenteli Nokian verkkojärjestelmäsuunnittelijana, mutta opinnot jäivät kesken, kun hän perusti ystäviensä kanssa vuonna 1999 ensimmäisen yrityksensä. Taika Technologies erikoistui digitaalisiin ja monimediallisiin yhteisöratkaisuihin. Yritys teki konkurssin vuonna 2002[9], minkä jälkeen Tikka jatkoi opintojaan Helsingin kauppakorkeakoulussa, josta hän valmistui Executive MBA -vuosikurssinsa parhaana vuonna 2004 [10]lähde tarkemmin?.[8][6]

Taika Technologies -yrityksen konkurssin jälkeen Tikka työskenteli WM-datassa (nykyisin CGI) ja Ruukki Groupissa (nykyisin Afarak Group) vuosina 2003–2006.[9][11] Konkurssi oli Tikalle paitsi hyvä koulu, myös hyvä työreferenssi, jonka ansiosta hänelle tarjottiin kehitystehtävää tappiollisessa Magenta-yhtiössä: ”Olet tehnyt aikaisemminkin konkurssin, niin jos nyt satut tekemään uudestaan, eihän se tunnu missään.”[4] Magenta Site vastasi Star Wreck -elokuvan jakelusta.[8] Tikka toimi Magentassa vuosina 2003–2007.[11]

Vuonna 2005 Tikka aloitti Dynamoidissa vastaten IRC-Gallerian markkinoinnista ja strategiasta[11], seuraavana vuonna hänet valittiin Dynamoidin toimitusjohtajaksi. Vuonna 2007 IRC-Galleria, jonka osakkeita Tikallakin oli, myytiin 12,5 miljoonalla eurolla Sulake Corporationille, minkä jälkeen Tikka siirtyi Dopplrin varatoimitusjohtajaksi[3] vuosiksi 2007–2009[11]. Palvelun idea oli tallentaa matkustajan verkosto eli kertoa, ketkä henkilön ystävistä asuvat matkakohteessa tai vierailevat siellä samaan aikaan sekä näyttää, mitä paikallisia ruoka- tai ostospaikkoja käyttäjät suosittelevat.[12] Nokia osti Dopplrin syyskuussa 2009. Vuosina 2008-2009 Tikka toimi myös yhteisöllistä ostosten tekemistä kehittävän RunToShopin toimitusjohtajana.[8][9][11]

Vuosina 2010–2011 Tikka toimi Health Puzzle -yrityksen toimitusjohtajana.[11] Vuonna 2011 Tikka valittiin pörssiyhtiö Sopranon varatoimitusjohtajaksi yhtiön hallituksesta, jossa hän oli toiminut vuodesta 2009 lähtien. Tikka toimi Sopranossa vuoteen 2012 asti[9][11], jolloin hänestä tuli verkkopalveluita rakentavan Wunderkrautin Suomen-yhtiön toimitusjohtaja, Wunderkraut Group -konsernin johtoryhmän ja hallituksen jäsen sekä yksi konsernin henkilöomistajista. Wunderkraut tarjosi asiantuntijapalveluja web-ympäristöjen julkaisu- ja sisällönhallintajärjestelmiin.[13] Tikka toimi Wunderkrautissa vuoteen 2013 asti.[11]

Tikka on yksi TLD Registryn perustaja ja toimi sen hallituksen puheenjohtajana vuosina 2011–2014.[11] Yhtiö myy yksinoikeudella www-osoitteiksi kahta kiinalaisin kirjoitusmerkein kirjoitettua verkkotunnuksen päätettä: ".online" ja ".kiinankielinen verkkosivusto", joita käytetään vastaavasti kuin esimerkiksi päätteitä .com ja .net. Oikeudet saatiin ICANN-järjestöltä, jolla on oikeus hallinnoida maailmanlaajuisesti internet-osoitteiden tunnuksia.[14]

Toukokuussa 2014 Tikka siirtyi Tiedon Teollinen internet -yksikön johtajaksi ja pääsi vaikuttamaan uuden yksikön organisoitumiseen. Tikan johtama yksikkö toimi yrityksen sisällä start up -yrityksen tavoin, yksikön organisaatio perustui Stanfordin yliopiston Lean Innovation -malliin.[9] Tiedon toimitusjohtajan toiveena oli, että Teollinen internet -yksikön kulttuuri vaikuttaisi myönteisesti koko Tiedon yrityskulttuuriin.[15] Tikka toimi Tiedolla myös innovaatiojohtajana.[3]

Maaliskuussa 2018 Tikka nimitettiin Valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtajaksi.[16]. Vaken tehtävänä oli luoda Suomeen vahvoja osaamiskeskittymiä, jotka pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa.[17] Reijo Karhinen perusteli valintaa muun muassa Tikan visionäärisyydellä ja teknologian kehitystrendien ymmärtämisellä. Tikalla on "vahva kokemus uuden liiketoiminnan luomisesta ja sijoittamisesta kasvuyrityksiin".[18] Työt Vakessa Tikka aloitti kesäkuussa 2018.[17]

Kesäkuussa 2019 Tikka ilmoitti lähtevänsä Vaken toimitusjohtajan työstä, [19] ja 15.7.2019 hänen tilallaan aloitti Paula Laine. [20]

Marraskuussa 2019 Suomen Kuvalehti kirjoitti Tikan käyneen läpi noin 100 kohdeyhtiötä sijoituksille, joista useita kymmeniä oli viety päätösprosessissa eteenpäin ja niistä lukuisia oli viety pidemmälle.[21]

Huhtikuussa 2020 Kauppalehti kirjoitti että Vake ei ole tehnyt lainkaan sijoituksia viisivuotisen toimintansa aikana.[22]

Tikka oli Muxlim-yhtiön hallituksessa 2007–2009.[11] Yhtiö sai Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnon vuonna 2009.

Vuonna 2010 Tikka valittiin Vuoden tietotekniikkavaikuttajaksi[7]. AKU.-lehti nimesi hänet ”Suomen Roope Ankaksi, jonka haltuun parhaat lelut päätyivät jo hiekkalaatikolla”.[8] Tikka kommentoi vertausta Roope-setään kertomalla, että heitä yhdistää halu oppia uutta iästä huolimatta.[23]

Tikka oli mukana teknologialehti Tivin sata it-vaikuttajaa listalla vuonna 2013. Sadan it-vaikuttajan joukosta hänellä oli kuudenneksi eniten Twitter-seuraajia.[24]

Nuorista yritysten hallitusammattilaisista koostuva Future Board valitsi Tikan Vuoden nuoreksi hallitustekijäksi vuonna 2014.[25]

Luottamustehtäviä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taneli Tikka on toiminut yli 30 yrityksen hallituksessa tai neuvonantajana. Näihin kuuluvat muun muassa Applifier (nykyään osa Unity Technologiesia), Balancion (nykyään Crosskey[26]), BrandMNGR, Kemppi[27], MTV[28], Swap.com (aiemmin Netcycler), PackageMedia, Relevant Point, Solu[1], Stardoll, Sulava, Transfluent, Umbra Software ja Web of Trust.[29][11][12][30]

Tikka on ollut mukana myös monien ohjelmien ohjaus- tai johtoryhmässä. Vuosina 2008-2010 hän toimi Tekesin Verso-ohjelman johtoryhmässä. Verso-ohjelma oli aikansa suunnannäyttäjä pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen vaatimusten suunnan näyttämisessä. Ohjelmaan osallistuneista yrityksistä monet kasvoivat nopeasti. Ohjelman tähtiyrityksiä olivat muun muassa peliyhtiöt Supercell ja Rovio.[31][8] Tikka toimi lupaavien yritysten tukena toimivan Vigo-ohjelman ohjausryhmässä[32][33] ja oli mukana valtioneuvoston tulevaisuusselonteon elinkeinoelämää pohtivassa ryhmässä.[6] Vuonna 2018 Tikka toimii Teknologiateollisuuden tekoälyryhmän johdossa[34] ja Business Finlandin vetämässä teolliseen internetiin keskittyvän ohjelman johtoryhmässä.[3]

Tikka on myös yksi Startup-säätiön perustajista. Säätiön tarkoituksena on auttaa nuoria lupaavia yrityksiä. Tikka on toiminut Startup Sauna- ja Summer of Startups -ohjelmissa coachina.[29][11] [3]

Harrastukset ja vapaa-aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tikan perheeseen kuuluu vaimo, kaksoset ja kaksi kissaa.[3][35] Hän on kiinnostunut filosofiasta, jossa hänen kiinnostuksen kohteensa ovat muun muassa Aristoteles, Adam Smith, Ayn Rand, Tara A. Smith ja Andrew Bernstein.[32] Tikka harrastaa partiota, vapaaehtoista maanpuolustusta ja sandaa. Hän pitää muun muassa Neil Gaimanin ja Iain M. Banksin kirjoista.[32][8][4] Tikka on sijoittanut muun muassa Applifieriin, Dopplriin, Muxlimiin, sähköautovalmistaja Tesla Motorsiin ja verkkosivuja kääntävään Transfluentiin.[32][36]

  1. a b Valtio myy omistuksiaan – Taneli Tikka etsii rahalle parempaa käyttöä Yle Uutiset. Viitattu 15.10.2018.
  2. Martikainen, Annika: Valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtaja lähtee tehtävästään – Syynä uuden hallituksen aikeet muuttaa kehitysyhtiön suuntaa Yle Uutiset. 10.6.2019. Viitattu 31.5.2020.
  3. a b c d e f g h Eeva Eronen: 50 yritystä, 15 johtajanpestiä ja konkurssi 24-vuotiaana - Taneli Tikka hyppäsi startup-maailmasta Vaken johtoon Talouselämä. Viitattu 18.10.2018.
  4. a b c d e Sarjayrittäjä Taneli Tikan digiosaaminen vie hänet firmojen hallituksiin 25.8.2015. Helsingin Sanomat. Viitattu 12.10.2015.
  5. Taneli Tikka siirtyy Tietoon johtamaan seuraavaa teollista vallankumousta 12.5.2014. Tieto.
  6. a b c Nuoret radikaalit 21.12.2012. Image. Viitattu 12.10.2015.
  7. a b Vuoden tietotekniikkavaikuttaja ja -tuote TIVIA. Arkistoitu 19.11.2015. Viitattu 12.10.2015.
  8. a b c d e f g Roope Ankka 1.10.2010. Vihreä lanka. Viitattu 15.12.2022.
  9. a b c d e ”Startup jättiläisen sisällä”. Tietoviikko, Tammikuu 2015.
  10. EMBA on maisteri-tason tutkinto joka oikeuttaa mm tohtorin oppiarvoon johtavan jatko-opiskelun & väitöksen suorittamiseen kauppatieteessä. - oik.luk.huom.
  11. a b c d e f g h i j k l Taneli Tikan LinkedIn-profiili LinkedIn. Viitattu 12.10.2015.
  12. a b Roope Ankka. Yrittäjä, kesäkuu 2007, nro 07/2007, s. 21-23.
  13. Taneli Tikka nimitetty toimitusjohtajaksi Wunderkraut-konserniin 21.11.2012. Tekniikka & Talous. Arkistoitu 21.1.2015. Viitattu 14.10.2015.
  14. Suomalaiset saivat oikeuden myydä verkko-osoitteiden tunnuksia kiinalaisille 11.9.2013. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.10.2015.
  15. Taneli Tikka siirtyy Tietoon johtamaan seuraavaa teollista vallankumousta 12.5.2014. Tieto. Viitattu 14.10.2015.
  16. Valtion kehitysyhtiö Vaken toimitusjohtajaksi on nimitetty Taneli Tikka Taloussanomat. 19.3.2018. Viitattu 19.3.2018.
  17. a b Päivi Isotalus: Valtion kehitysyhtiö Vake alkaa hakea sijoituskohteita – tavoitteena tehdä ensimmäiset sijoitukset tänä vuonna, haussa kansainväliset huippuosaajat Kauppalehti. Viitattu 18.10.2018.
  18. Vaken toimitusjohtajaksi on nimitetty Taneli Tikka Valtioneuvosto. Viitattu 19.10.2018.
  19. Veera Honkanen: Vake vaihtaa toimitusjohtajaa – Taneli Tikka ei allekirjoita uuden hallitusohjelman määrittämiä prioriteetteja Tietoviikko. Viitattu 19.9.2019.
  20. Johanna Malinen: Vaken toimitusjohtajaksi Paula Laine Sitrasta yle.fi. Viitattu 19.9.2019.
  21. Idea vielä työn alla. Valtion kehitysyhtiö Vake ei ehtinyt sijoittaa mihinkään ennen kuin Sipilän hallitus kaatui. Nyt se taistelee mittavista pääomistaan. 13.11.2019. Suomen Kuvalehti.
  22. Valtion sijoitusyhtiöksi perustettu Vake on toiminut pian viisi vuotta tekemättä ensimmäistäkään sijoitusta – Tilinpäätöksessä hämmentää rivi ”toimitusjohtajan palkka ja palkkiot” 3.4.2020. Kauppalehti.fi.
  23. Roope Ankka. AKU, kesä 2010, s. 47.
  24. Sata it-vaikuttajaa 13.12.2013. Tivi. Viitattu 12.10.2015.
  25. Vuoden nuori hallitustekijä Taneli Tikka on vuoden 2014 nuori hallitustekijä 2014. Futureboard.
  26. Talouspalvelu Balancion avautui taas – uuden omistajan voimin T&T. Viitattu 26.10.2018. (englanniksi)
  27. Taneli Tikka Kempin hallitukseen 5.1.2015. Tivi. Viitattu 14.10.2015.
  28. MTV:n hallitus saa kolme uutta jäsentä 16.7.2015. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 14.10.2015.
  29. a b Taneli Tikka 4.8.2011. Startup Sauna. Viitattu 14.10.2015.
  30. Vuoden it-vaikuttaja pitää finanssialaa muutoksen jarruna. Kauppalehti, 5.7.2011, s. 4.
  31. Verso-ohjelma loi kokonaan uudet eväät ohjelmistoalan kasvulle 15.4.2014. Tekes. Arkistoitu 27.10.2015. Viitattu 12.10.2015.
  32. a b c d 180 minuuttia takapenkillä Taneli Tikan kanssa 25.8.2013. Taloussanomat. Viitattu 12.10.2015.
  33. Ohjausryhmä Vigo. Arkistoitu 12.10.2015. Viitattu 12.10.2015.
  34. Teknologiateollisuus hakee otetta tekoälystä ja digitalisoinnista - Uusiteknologia.fi Uusiteknologia.fi. 19.1.2018. Viitattu 26.10.2018.
  35. Täyttä höyryä. Iltalehti, 26.9.2013, s. 6.
  36. Bisnesenkeleiden määrä kasvaa. Kauppalehti, 11.7.2011, s. 4.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]