Tantaali

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
hafniumtantaalivolframi
Nb

Ta

Db  
 
 


Yleistä
Nimi tantaali
Tunnus Ta
Järjestysluku 73
Luokka siirtymämetalli
Lohko d-lohko
Ryhmä 5
Jakso 6, siirtymäalkuaineet
Tiheys16,69 · 103 kg/m3
Kovuus6,5 (Mohsin asteikko)
Värisiniharmaa
Löytövuosi, löytäjä 1802, Anders Ekeberg
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)180,94788[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)200 pm
Kovalenttisäde138 pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f14 5d3 6s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 11, 2
Hapetusluvut+V
Kiderakennetilakeskeinen kuutiollinen (α-tantaali)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste3 290 K (3 017 °C)
Kiehumispiste5 731 K (5 458 °C)
Höyrystymislämpö732,8 kJ/mol
Sulamislämpö36,57 kJ/mol
Äänen nopeus3 400 m/s 293,15 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,5 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,140 kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus7,7 · 106 S/m
Lämmönjohtavuus(300 K) 57,5 W/(m·K)
CAS-numero7440-25-7
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Tantaali (lat. tantalum) on siirtymämetalleihin kuuluva harvinainen, siniharmaakiiltoinen alkuaine, jonka järjestysluku on 73. Sitä käytetään kirurgien välineissä ja implanteissa, sillä se ei reagoi ruumiinnesteiden kanssa. Tantaalia käytetään myös kemianteollisuudessa, tantaalikondensaattoreissa, sähköputkissa ja aikaisemmin hehkulampun hehkulangoissa. Tantaalikarbidi (TaC, CAS-numero 12070-06-3) on osana kovametalliseoksissa. Tantaalia tavataan pääasiassa tantaliittimineraalissa ((Fe,Mn)Ta2O6).

Tantaalin CAS-numero on 7440-25-7. Tantaali reagoi halogeenien ja hapettimien kanssa aiheuttaen palo- ja räjähdysvaaran.

Luonnossa oleva tantaali sisältää kahta isotooppia eli 180Ta ja 181Ta. Tantaalilla on olemassa myös muita ydinreaktioissa esiintyviä isotooppeja, mutta niitä ei käytännössä esiinny luonnossa esiintyvissä mineraaleissa.

Tantaalia

Ruotsalainen kemisti ja mineralogi Anders Gustaf Ekeberg löysi tantaalin vuonna 1802 analysoidessaan kahta mineraalinäytettä. Toinen näytteistä oli peräisin Kemiöstä Suomesta ja toinen Ytterbystä Ruotsista. Monet kemistit pitivät tantaalia kuitenkin tuolloin samana aineena kuin vuotta aiemmin löydettyä niobiumia. Tantaalin eristi (epäpuhtaana) ensimmäisenä ruotsalainen kemisti Jöns Jacob Berzelius vuonna 1820. Puhdasta tantaalia onnistui kuitenkin valmistamaan vasta saksalainen kemisti Werner von Bolton vuonna 1903. Tantaali on saanut nimensä kreikkalaisessa mytologiassa esiintyneen Lyydian kuninkaan ja Zeuksen pojan Tantaloksen mukaan. Niobium on puolestaan saanut nimensä Tantaloksen tyttären Nioben mukaan.

Suurimmat tantaalikaivokset ovat nykyisin Thaimaassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Brasiliassa, Portugalissa ja Kanadassa. Suurin osa tantaalista saadaan kuitenkin tinan valmistuksen sivutuotteena.

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.