Teo Takala

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Teo Takala kesälajien Universiadeissa Italian Napolissa vuonna 2019.
Teo Takala kesälajien Universiadeissa Italian Napolissa vuonna 2019.
Maa:  Suomi
Miesten yleisurheilu
Universiadit
Pronssia Pronssia Napoli 2019 keihäänheitto

Teo Takala (s. 6. kesäkuuta 1994) on suomalainen keihäänheittäjä. Hänen seuransa on IF Raseborg ja hänen valmentajanaan on toiminut vuodesta 2017 Leo Pusa, sitä ennen Mikael Kullberg. Takalan ennätys on Janakkalassa 22. heinäkuuta 2022 heitetty 80,85 metriä.[1]

Takalan keihäsura alkoi Inkoon heittokarnevaaleilla 2005[1] ja sai tuulta purjeisiin kaksi vuotta myöhemmin hänen osallistuttuaan Pihtiputaan keihäskarnevaaleille ensimmäisen kerran. Takala liittyi tammikuussa 2009 Leo Pusan Pajulahden urheiluopistolla rehtoroimaan ”Keihäs Kohti Lontoota 2012” -projektiin, jossa valmennusvastuun Pusan kanssa jakoi maailmanmestari Kimmo Kinnunen. Projektin myötä Takala keskittyi kokonaan keihäänheittoon luopuen monipuolisen kuntopohjan antaneista jalkapallosta, maastohiihdosta ja suunnistuksesta. Projekti päättyi joulukuussa 2012.

Erilaisista heittokäden, tukijalan ja keskivartalon loukkaantumista kärsinyt heittäjä on käynyt läpi useita kirurgisia toimenpiteitä ensimmäisinä aikuistensarjan vuosinaan.

Takalan paras saavutus nuorten sarjoissa oli 14. elokuuta 2011 Jyväskylässä heitetty M17-sarjan SM-hopea tuloksella 74,23 m.[2] Samana vuonna Takala edusti Suomea nuorten M17-Suomi–Ruotsi-maaottelussa Espoon Leppävaarassa ja sijoittui toiseksi tuloksella 72,54 m.[1] Molemmat tulokset Takala teki ikätasoon kuuluvalla 700 g:n keihäällä.

Takala heitti 22. heinäkuuta 2018 Kalevan kisoissa Jyväskylässä SM-pronssia silloisella ennätyksellään 76,94 m.[3] Vantaan Myyrmäessä 25. toukokuussa 2019 Takala paransi ennätystään ”Kultainen Keihäs” -kisassa lukemiin 77,97 m ja sijoittui sillä neljänneksi.[4]

Heinäkuussa 2019 Takala osallistui Italian Napolissa järjestettyihin kesälajien Universiadeihin, joissa hän sijoittui miesten keihäässä neljänneksi sekä karsinnassa että alun perin myös loppukilpailussa tuloksin 75,93 m ja 77,79 m.[5] Sittemmin hän nousi pronssille Andrian Mardaren dopingkäryn vuoksi.[6][7]

Takala ylitti 80 metriä ensimmäisen kerran 22. heinäkuuta 2022 Janakkalassa heitettyään 80,85 metriä.[8]

Kehitys 800 g:n keihäällä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teo Takala Jyväskylän Kalevan Kisoissa vuonna 2018.
60,96 Toukokuun k Helsinki/V 24.5. 2012
64,67 Telefon g Raasepori/K 7.6. 2012
67,31 Karn Pihtipudas 14.6. 2012
70,72 Karn Pihtipudas 25.6. 2015
71,05 Klaukk.k Nurmijärvi 5.9. 2015
73,47 Sem Helsinki/Pu 20.9. 2015
73,73 Heitto-ott Raasepori/K 27.9. 2015
74,63 Jyväsk.g Jyväskylä 22.6. 2016
75,15 ka Virrat 5.7. 2017
76,94 SM Jyväskylä 22.7. 2018
77,97 Kultainen k Vantaa/M 25.5. 2019
78,73 Äänekoski g Äänekoski 28.7. 2021
80,85 Janakkala-kisat Janakkala 22.7. 2022

[1]

  1. a b c d Teo Takala Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  2. SM-kilpailut M/N 17,16 3. päivä, Jyväskylä - Keski-Suomen Yleisurheilu ry www.kesy.fi. Viitattu 25.10.2019.
  3. Kalevan kisoissa vaihtui suomalaisen keihäänheiton sukupolvi – Päivän Lehti www.paivanlehti.fi. Viitattu 25.10.2019.
  4. Keihäspaukku! Ikeassa työskentelevä suomalaisamatööri nuiji nipun ammattilaisia olympiavoittajasta alkaen www.iltalehti.fi. Viitattu 25.10.2019.
  5. Teo Takala heitti Napolissa neljänneksi Länsi-Uusimaa. Viitattu 25.10.2019.
  6. Teo Takala Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  7. Global List of Ineligible Persons athleticsintegrity.org. Viitattu 1.8.2020. (englanniksi)
  8. Teo Takala rikkoi Janakkalassa ensi kerran 80 metrin rajan Yleisurheilu.fi. 22.7.2022. Viitattu 24.7.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Teo Takala. Euroopan yleisurheiluliitto
  • Teo Takala Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)