The Pretty Reckless

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Pretty Reckless
Pretty Reckless vuonna 2014
Pretty Reckless vuonna 2014
Tiedot
Toiminnassa 2009–
Tyylilaji hard rock, alternative rock, post-grunge
Kotipaikka Yhdysvallat New York, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Taylor MomsenLaulu, rytmikitara
Ben Philips, Kitara
Mark Damon, Basso
Jamie Perkins, Rummut

Entiset jäsenet

John Secolo, Kitara (2009)
Matt Chiarelli, Basso (2009)
Nick Carbone, Rummut, lyömäsoittimet (2009)
Anna Mountain, Taustalaulu

Levy-yhtiö

Interscope Records

Aiheesta muualla
Viralliset nettisivut

The Pretty Reckless on yhdysvaltalainen rockyhtye, joka perustettiin aiemmin näyttelijänä tunnetun Taylor Momsenin ympärille. Yhtyeen nimeksi piti alun perin tulla pelkkä The Reckless, mutta nimi vaihtui The Pretty Recklessiin tavaramerkkiongelmien takia.

Momsen on ilmoittanut OK! Magazinen haastattelussa, että yhtye on allekirjoittanut levysopimuksen Interscope Records -levy-yhtiön kanssa. Aiemmin 2009 The Pretty Reckless oli kiertueella The Veronicas -yhtyeen kanssa. Toisessa haastattelussa Taylor lyhyesti keskusteli yhtyeen musiikista, sanoen, että ”se tulee olemaan erilaista kuin ihmiset odottavat” ja siinä on mukana synkkää soundia unohtamatta kuitenkaan keveyttä ja hauskuutta.

MTV:n haastattelussa Momsen paljasti yhtyeen vaikutteiksi The Beatlesin lisäksi useita grunge-yhtyeitä, kuten Soundgarden, Audioslave ja Nirvana. Hän myös mainitsi omiksi vaikutteikseen Debbie Harryn, Joan Jettin ja Cherie Currien.

  • 17. elokuuta 2009 yhtyeen MySpace-sivulla julkaistiin demot lauluista ”Zombie” ja ”He Loves You”.
  • 30. joulukuuta 2009 yhtye julkaisi uuden promokappaleen ”Make Me Wanna Die”. Laulu oli ladattavana Interscope Recordsin nettisivuilla.
  • ”Make Me Wanna Die” on uuden elokuvan Kick-Ass ääniraidalla, ja on bändin ensimmäinen single (17. maaliskuuta 2010).
  • Bändin debyyttialbumi Light Me Up julkaistiin elokuussa 2010.
  • The Pretty Reckless on esiintynyt Bamboozle Music Festivalissa 1. maaliskuuta 2010.
  • The Pretty Reckless soittaa koko Warped Tour 2010:n.
  • Light Me Up (2010)
  • Going To Hell (2014)
  • Who You Selling For (2016)
  • Death by Rock and Roll (2021)
  • Other Worlds" (2022) (sisältää remixejä ja akustisia versioita edellisten albumien kappaleista)
  • The Pretty Reckless (2010)
  • Hit Me Like a Man (2012)
  • "Make Me Wanna Die" (2010)
  • "Miss Nothing" (2010)
  • "Just Tonight" (2010)
  • "Kill Me" (2012)
  • "Going to Hell" (2013)
  • "Heaven Knows" (2013)
  • "Messed Up World (F'd Up World)" (2014)
  • "House on a Hill" (2014)
  • "Follow Me Down" (2014)
  • "Take Me Down" (2016)
  • "Oh My God" (2016)
  • "Back to the River" (feat. Warren Haynes) (2017)
  • "Death by Rock and Roll" (2020)
  • "And So It Went" (feat. Tom Morello) (2021)
  • "Only Love Can Save Me Now" (feat. Kim Thayil & Matt Cameron) (2021)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]