Thomas Hill (taidemaalari)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thomas Hill vuonna 1906.
Hill: Talvinen Mount Lafyette, 1870.
Hill: Sierran kanjoni Yosemitessa, 1872.

Thomas Hill (1829–1908) oli Birminghamissa Englannissa syntynyt taidemaalari, joka 15 vuotta täytettyään muutti Massachusettsiin Yhdysvaltoihin.[1] Hill tuli tunnetuksi Yosemiten ja White Mountainsin alueella tehdyistä maalauksistaan.

Toimittuaan huonekalujen koristeita tekevässä yrityksessä oppipoikana Hill teki rohkean päätöksen ja alkoi opiskella taidetta. Hän osallistui Pennsylvania Academy of the Fine Arts -koulun iltakursseille Philadelphiassa ja työskenteli taidemaalari Peter F. Rothermelin oppilaana. Vuonna 1856 hän avasi oman studion Bostonissa. Saman vuosikymmenen lopulla Hill palasi huonekaluyritykseen töihin, mutta ei kuitenkaan jättänyt taidemaalausta.[1]

Opiskeluaikanaan Hill matkusti White Mountains -nimellä tunnetulle alueelle Appalakkien vuoristossa. Yksi hänen siellä maalaamistaan töistä on Talvinen Mount Lafyette. Bostonin ja New Yorkin tuntumassa oleva seutu oli suosittua sekä retkeilijöiden että taiteilijoiden keskuudessa, ja Hill palasi sinne useasti. Ensimmäisellä retkellään 1854 hän luonnostelikin maisemia paikkaa suosineiden Hudson River -koulukunnan jäsenten seurassa. Myöhemminkin Hillillä oli löyhiä yhteyksiä Hudson Riverin koulukuntaan.

Hill omaksui tuolloin ulkoilmamaalauksen periaatteet, ja käytti paikan päällä tehtyjä maalauksia suurempien ateljeessa tehtyjen töiden pohjana, kuten Hudson River -koulukunnan piirissä oli tapana.

Hän vieraili Euroopassa ja kiersi seuraavan vuosikymmenen ajan eri puolilla Yhdysvaltoja etsien maalausten aiheiksi kiehtovia paikkoja ja tapahtumia. Kalifornian-matkallaan vuonna 1861 Hill löysi taiteensa lopullisen aihepiirin ja keskittyi maalauksissaan villiin länteen ja sen maisemiin, joista hän tuli tunnetuksi.[1]

Hill kävi ensimmäisen kerran Yosemitessa vuonna 1865. Hän palasi sinne useita kertoja ja maalasi sen näkymistä useita tunnetuimmista maalauksistaan.[1]

  1. a b c d Thomas Hill Sullivan Gos.com. Viitattu 8.9.2010.. (englanniksi)