Timo Kivimäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Timo Antero Kivimäki on suomalaisen kansainvälisten suhteiden professori Bathin yliopistossa vuodesta 2015.[1]

Akateemisen uran lisäksi Kivimäki on toiminut asiantuntijana muun muassa Martti Ahtisaaren rauhanhankkeissa ja CMI:ssä sekä useiden järjestöjen konsulttina ja neuvonantajana.[2]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivimäki valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteiden kandidaatiksi 1985, lisensiaatiksi 1989 ja filosofian tohtoriksi kansainvälisestä politiikasta 1993.[3] 1990-luvulla hän työskenteli Helsingin yliopistossa valtio-opin ja kansainvälisen politiikan professorina.[4]

Kivimäki työskenteli Kööpenhaminan yliopiston kansainvälisen politiikan professorina vuosina 2010–2012 ja sitä ennen vanhempana tutkijana Kööpenhaminan Pohjoismaisessa Aasia-instituutissa.[4] Vuosina 2013–2015 hän toimi Helsingin yliopistossa maailmanpolitiikan lehtorin viransijaisena.[5]

Vuonna 2023 Kivimäki kutsuttiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.[6]

Vakoilutuomio Tanskassa 2012

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 2012 ilmeni, että Tanskan turvallisuuspalvelu oli tutkinut Kivimäen toimintaa, jolla hänen epäiltiin helpottaneen Venäjän tiedustelupalvelun vakoilua Tanskassa. Salattu oikeudenkäynti alkoi 8. toukokuuta 2012.[7][2] Kivimäen syytettiin muun muassa antaneen venäläisille opiskelijoiden ja tutkijoiden nimiä. Kivimäen mukaan tutkijat oli tarkoitettu akateemisen seminaarin jäseniksi arktisia alueita koskevien virallisten neuvottelujen alla.[8]

Helsingin yliopisto asettui tukemaan asiassa Kivimäkeä. Tanskan lain mukaan pelkkä keskustelu vieraan valtion vakoiluorganisaation kanssa tulkitaan vakoilun avustamiseksi.[8][9] Nimettömänä pysytellyt suomalaisdiplomaatti luonnehti Kivimäen työtä rauhanvälityksessä ja -tutkimuksessa riskialttiiksi, koska yhteydet tiedustelualan toimijoihin ja muihin organisaatioihin ovat väistämättömiä.[2]

31. toukokuuta 2012 Kivimäki tuomittiin viideksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen.[10]

  1. Timo Kivimaki University of Bath. Viitattu 17.6.2023. (englanniksi)
  2. a b c Virtanen, Rauli: Professoria epäillään vakoilusta. Helsingin Sanomat, 13.4.2012, s. A4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.6.2023.
  3. Timo Antero Kivimäki – Professor (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b Vähäsarja, Irina: Kuka: Timo Kivimäki HS.fi. 13.4.2012. Viitattu 17.6.2023.
  5. Mehtonen, Jenni: Vakoilutuomion saanut Kivimäki palkattiin Helsingin yliopistoon Yle Uutiset. 10.8.2012. Viitattu 17.6.2023.
  6. Uudet jäsenet Suomalainen Tiedeakatemia. Viitattu 17.6.2023.
  7. Professor i Danmark anklages for spionasje
  8. a b Harju, Jukka & Virtanen, Rauli: Professoria epäillään Tanskassa opiskelijatietojen luovutuksesta. Helsingin Sanomat, 14.4.2012, s. A6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.6.2023.
  9. Liisa Laakso: Rauhantutkija tarvitsee yhteyksiä Helsingin yliopisto. Arkistoitu 14.4.2012. Viitattu 14.4.2012.
  10. Suomalaisprofessorille viisi kuukautta ehdotonta vakoilusta Tanskassa HS.fi. 31.5.2012. Viitattu 17.6.2023.