Truls Mørk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Truls Mørk ja Sir Neville Marriner Espanjan kansallisorkesterin edessä Madridissa helmikuussa 2015.

Truls Olaf Otterbech Mørk (s. 25. huhtikuuta 1961 Bergen) on norjalainen sellisti. Hän on tehnyt palkitut levytykset Šostakovitšin sellokonsertoista ja Bachin soolosellosarjoista.

Pianistiäidin ja sellisti-isän poika opetteli lapsena soittamaan pianoa ja viulua kunnes siirtyi selloon, ensimmäisenä opettajana oma isä. 17-vuotiaana hän pääsi ensin ruotsalaisen Frans Helmersonin ja sitten Natalia Šakovskajan oppilaaksi.

Vuonna 1982 Mørk oli ensimmäinen pohjoismainen muusikko, joka eteni Moskovan Tšaikovski-kilpailun finaaleihin sitten Arto Noraksen vuonna 1966. Vuonna 1986 Mørk tuli toiselle sijalle sekä Naumburg-kilpailussa New Yorkissa että Cassado-sellokilpailussa Firenzessä. Vuonna 2010 Mørk sai 100 000 Norjan kruunun Sibelius-palkinnon Norjan ja Suomen välisten musiikkisuhteiden edistämisestä.[1]

Mørk tunnetaan myös Stavangerin kamarimusiikkifestivaalien perustajana ja toimii Norjan valtiollisen musiikkikorkeakoulun professorina. Hän käyttää instrumenttinaan SR Bankin omistamaa Domenico Montagnana -selloa vuodelta 1723.

Vuonna 2009 Mørk sairastui harvinaiseen aivokuumeeseen, joka aiheutti puolentoista vuoden tauon hänen esiintymisiinsä.[1]

  1. a b Cellist Truls Mørk wins Sibelius Prize in Oslo (Arkistoitu – Internet Archive), The Strad 27.1.2013. Viitattu 6.5.2015.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Truls Mørk