Tulvan tataarit ja baškiirit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tulvan tataarit ja baškiirit ovat Venäjällä Permin aluepiirin Bardan piirissä Tulvan ja sen sivujokien varsilla asuva tataarien ja baškiirien muodostama etninen ryhmä.

Gaina-heimoon kuuluneiden baškiirien uskotaan asettuneen seudulle 1200–1300-luvuilla. 1500-luvun lopussa Tulvan yläjuoksulle muutti tataareja, udmurtteja ja mareja, jotka ajan mittaan sulautuivat baškiirien kanssa yhdeksi etniseksi ryhmäksi. Sen identiteetti on kaksijakoinen: tulvalaiset kokevat kuuluvansa sekä tataareihin että baškiireihin.[1] Vuoden 2002 väestönlaskennassa kaksi kolmasosaa ryhmästä rekisteröitiin baškiireiksi ja kolmasosa tataareiksi.[2]

Äidinkieltään Tulvan tataarit ja baškiirit pitävät tataarina. Toisten kielentutkijoiden mukaan paikallinen murre on tataaria, toisten baškiiria. Kirjakielenä toimii tataari.[1]

1500–1600-luvulle saakka paikallinen väestö harjoitti karjanhoitoa, metsästystä, kalastusta ja mehiläishoitoa. Maanviljely sai johtavan aseman 1800-luvulle ja 1900-luvun alkuun tultaessa. Perinteinen uskonto on sunnalainen islam. Tulvan tataarit ja baškiirit muodostavat valtaenemmistön Bardan piirin asukkaista, minkä ansiosta heillä on vilkasta äidinkielistä kulttuuritoimintaa.[1]

  1. a b c Entsiklopedija Permi: Tulvinskije tatary i baškiry enc.permkultura.ru. Viitattu 27.5.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  2. Entsiklopedija Permi: Etnitšeskaja karta Prikamja po perepisi 2002 g. enc.permkultura.ru. Viitattu 27.5.2010. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]