Turkcell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turkcell

Turkcell on Turkin suurin matkapuhelinoperaattori[1]. Yhtiön osakkaina ovat Telia Company, venäläisen Mihail Fridmanin Alfa Group ja turkkilaisen Mehmet Emin Karamehmetin omistama Çucurova –yritysryhmä.[2]

Turkcell tekee läheistä yhteistyötä Turkin hallituksen kanssa, vaikka Erdoğanin hallitus rajoittaa mm. kansalaisten sananvapautta[1][3]. Vuonna 2012 Turkcell yhdistettiin hallitusta arvostelevien tahojen laajaan salakuunteluun. Maaliskuussa 2016 Turkcell vaati, että tuomioistuin määräisi Twitterin poistamaan tuhansia Turkcellin ongelmallisina pitämiä twiittejä. Kaksi vuotta aiemmin Erdoğan oli yrittänyt estää kansalaisten pääsyn koko Twitteriin, koska hallitusta vastustavat mielenosoittajat käyttivät sitä julkisena viestintäkanavana. Tuomioistuin määräsi Turkcellin vaatimat viestit poistettavaksi, mutta Twitter ei vastannut vaatimukseen. Turkin vuoden 2016 vallankaappausyritystä seuranneen hallituksen suorittaman puhdistuksen aikana Turkcell on mainostanut Turkin demokratian voimistuvan.[1]

  1. a b c Jari Tamminen: Yritysväki vaikenee Turkin puhdistuksista. Voima, 29.8.2016. Voima Kustannus Oy. Artikkelin verkkoversio. fi-FI (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Perttu Pitkänen: Turkcellin suuromistaja tuomittiin vuosiksi vankilaan Digitoday. 12.2.2010. Viitattu 18.2.2010.
  3. Turkin pääministeri vierailee Suomessa – uskaltaako Suomen valtiojohto nostaa ihmisoikeusongelmat esille? - Amnesty. Amnesty, 5.4.2016. Artikkelin verkkoversio. fi-FI