Uddevalla

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uddevalla
Uddevallan keskustaa.
Uddevallan keskustaa.

Uddevalla

Koordinaatit: 58°21′N, 11°55′E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Länsi-Götanmaan lääni
Maakunta Bohuslän
Kunta Uddevallan kunta
Pinta-ala
 – Maa 16,92 km²
Väkiluku 31 212
 – Väestötiheys 1 844,7 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Uddevallan taajama vuoden 1990 rajauksen mukaan.

Uddevalla on Ruotsin entinen kaupunki ja nykyinen Uddevallan kunnan keskustaajama. Uddevalla sijaitsee Skagerrakin itärannalla Länsi-Götanmaan läänissä ja Bohuslänin historiallisessa maakunnassa. Ennen vuoden 1998 lääniuudistusta alue kuului Göteborgin ja Bohusin lääniin. Uddevallan taajamassa oli 31 212 asukasta vuoden 2010 lopussa.[1]

Uddevalla sai kaupunkioikeudet vuonna 1498. Kaupunki on palanut kolmesti, vuosina 1564, 1690 ja 1806. Kaupungin nimi oli aikaisemmin muodossa Oddevold, minkä arvellaan tulevan sanoista "odden på vallen" (eli ”slåttermarken på udden”, suom. ”niittymaita niemenkärjessä”). Toisen teorian mukaan nimi kuitenkin tulisi muinaisjumalasta Oden.

Kaupunkiin perustettiin Uddevallavarvetin telakka 1800-luvun voimakkaan taloudellisen kasvun aikana. Vielä 1960-luvulle asti se oli Bohuslänin suurin työnantaja. 1970-luvulle tultaessa lama koetteli kaikkia ruotsalaisia telakoita, mikä johti lopulta telakan lopettamiseen myös Uddevallassa vuonna 1985. Sen jälkeen Volvo on rakentanut paikkakunnalle uuden autotehtaan, jossa valmistettiin muun muassa Volvon C70-mallia. Volvo omistaa tehtaan yhdessä italialaisen Pininfarinan kanssa.

Paikkakunnan jalkapallojoukkue on nimeltään IK Oddevold. Käsipalloa pelataan joukkueessa GF Kroppskultur. Atlettklubben puolestaan tarjoaa painiharrastusta.

Kaupunginosat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uddevallan taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
  
32 894
1965
  
35 218
1970
  
35 459
1975
  
32 700
1980
  
30 319
1990
  
29 788
1995
  
30 127
2000
  
29 800
2005
  
30 513
2010
  
31 212
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[2]

Kuvia kaupungista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Uddevalla  –  Kaupunginosat käännöstä.
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.